Taas oli liikuntaa. Sari tuli pukuhuoneeseen ensimmäisten joukossa ja veti urheiluvaatteet esiin repustaan. Hänellä oli siniset shortsit ja valkoinen t-paita. Pukeuduttuaan hän katseli ympärilleen kadehtien luokkatovereidensa hienoja Bermuda-shortseja. Isä ei ollut tiennyt mitä sellaiset olivat ja oli mennyt ostamaan poikien shortsit, vähän liian pienet vielä. Tuskin kukaan kuitenkaan kiinnittäisi paljon huomiota Sarin vaatteisiin. Aiemmin hänellä oli ollut collegehousut, eikä kukaan ollut sanonut niistäkään mitään, vaikka kymmenvuotiaat olivatkin olevinaan niin kovin muotitietoisia.

Pelattiin polttopalloa ja sitten lentopalloa, joka meni aika huonosti. Sitä oli kokeiltu vain kerran aeimmin. Sari sai pallon mahaansa, mutta se ei sattunut niin paljon, että olisi kannattanut itkeä. Opettaja ei edes huomannut.

Kaksituntinen vierähtikin sitten aika nopeasti. Lopuksi opettaja järjesti "loppupyrähdykseksi" kutsumansa tunnin päätöksen, niin kuin aina. Tytöt juoksivat kierroksen ympäri salia. Saria koski mahaan, mutta opettaja pakotti juoksemaan kierroksen loppuun. Tytöt levittäytyivät ympäri salia ja asettuivat sitten paikoilleen odottamaan opettajan ohjeita.
"Tehkää perässä", opettaja käski ja alkoi hyppiä haarahyppelyä. Hän lopetti sen itse sitten kun kaikki muut liikkuivat sillä liikunnanopettaja oli kaikesta huolimatta vähän pulska. "Älkää lopettako vielä", hän huusi kun jotkut yrittivät hidastaa tahtia. "Kädet mukaan!"

Kohta vaihdettiin tyyliä, hypittiin tasatahtiin ja epätahtiin, nostettiin polvea korkealle tai annettiin sen olla suorana. Viimeiseksi kiivettiin roikkumaan puolapuille ja katsottiin, kuka jaksoi roikkua pisimpään.

Sarilla oli vahvat kädet ja kevyt ruumis, joten hän jaksoi hyvin roikkua. Yksi toisensa jälkeen luovutti ja kiipesi alas, mutta hän vain roikkui. Kohta oli enää kaksi muuta jäljellä. Sarilla oli hyvät mahdollisuut voittaa kilpailu ja hän tiesi sen. Kädet alkoivat jo hiota, mutta jos tankoa puristi kyllin lujaa, ei voinut pudota.

Hanna luovutti, tai oikeastaan melkein putosi. Nyt jäljellä oli enää Sari ja - kuka? Sari katsi edessään seisovaa joukkoa, jonka jäsenet odottivat kilpailun päättymistä hiljaa jutellen. Kuka puuttui?

"Pudotkaa jo", Erja sanoi kärsimättömänä. Sari tiesi hänen vihaavan liikuntaa ja lähes kaikkea muutakin. Myös häntä itseään ja suurinta osaa luokkalaisista. Erjalla oli vain yksi kaveri. Yksi enemmän kuin Sarilla, tosin.

"Onneksi Liisa on poissa", Sari ajatteli. Luokan parasta urheilijaa vastaan hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Tämän hetkinenkin vastustaja oli kova pala, mutta kenties voitettavissa. Toiseksi paras urheilija, Janni, oli sattunut jo putoamaan, joten kilpailijan täytyi olla Tiina. Kukaan muu ei olisi jaksanut niin pitkään.

Mahaa kouristi taas, mutta Sari yritti olla välittämättä siitä. Kädetkin tärisivät. Hän puristi silmänsä kiinni. Rasitus tuntui jo niin suurelta, että ihoa pitkin kulki lämpöaaltoja.

"Saatte lopettaa nyt", liikunnanopettaja sanoi. Taustalla kuului luokkalaisten keskustelu, nyt voimistuneena. "Voitinko minä?" Sari ihmetteli mielessään. "Ei, opettaja oli sanonut 'saatte'. Tasapeli." Sari avasi silmänsä. Janni kiipesi jo alas puolapuilta.

Sari siirsi kipeytyneet kätensä alemmalle puolalle ja valmistautui laskeutumaan alas kun se tapahtui. Hän näki kirkkaanpunaisen veripisaran valuvan ulos liian pienten sinisten poikienshortsien lahkeesta. Pisara valui pitkin hänen reittään ja alas säärtä. Se piirsi jalkaan punaisen viirun. Se loisti Sarin silmissä kirkkaana kuin yksinäinen tähti taivaalla, ja siltä se näytti muidenkin silmissä.
"Sarista vuotaa verta", Erja huomautti. Nyt viimeistään kaikki näkivät.

Sari tuli nopeasti alas ja istui lattialle. Kaikki tuijottivat häntä. Opettajakin.

Viimein opettaja päätti tehdä jotain. "Tulehan mukaan, Sari", hän sanoi. Sari nousi. Vieläkin kaikki katsoivat. "Te voitte mennä jo pukeutumaan", opettaja sanoi heille ja veti Sarin pystyyn.
"Sen suolisto repesi kun pallo iski mahaan", joku kuiskasi.

He menivät "opettaja kopperoon" jossa säilytettiin palloja ja muita pelivälineitä.
"Sattuuko sinuun?" opettaja kysyi.
"Joo, mahaa vähän kouristaa", Sari vastasi.
"Mutta ei sen pahempaa?"
Sari pudisti päätään. Mahakipukin oli jo laantumassa.
"Taidan tietää jo, mikä sinua vaivaa, mutta mennään nyt terveydenhoitaja luo", opettaja sanoi. Hän kuulosti ensimmäistä kertaa ystävälliseltä. Sari nyökkäsi ja he lähtivät komerosta. Taas verta valui. Oliko opettaja varmasti oikeassa sen suhteen, ettei se ollut vaarallista?

Terveydenhoitaja käski Saria ottamaan vaatteet pois. Se tuntui hermostuttavalta. Oli hän ollut siellä aikaisemminkin, mutta nyt tuntui erilaiselta kuin tarkastuksissa. Täytyi kuitenkin tehdä, mitä terkkari sanoi.

Kun Sari oli riisuutunut, terveydenhoitaja katsoi, näkyikö missään haavoja. Ei kuulemma näkynyt. Hän ei nähnyt niitä vanhoja arpia.

Terveydenhoitaja otti Sarin veritahraiset alushousut ja näytti ne hänelle. "Tiedätkö mistä tämä veri tulee?" hän kysyi. Saria nolotti. Miksei hän saanut jo pukeutua? Hän pudisti päätään.
"Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin kuukautiset?" terveydenhoitaja kysyi.
Taas Sari pudisti päätään. Sana kuulosti kyllä vähän tutulta.

Terveydenhoitaja meni kaapin luo ja kumartui ottamaan jotain alahyllyltä olevasta laatikosta. "Meillä on täällä varavaatteita, oikeastaan sen takia, että jotkut ekaluokkalaiset saattavat laskea alleen, mutta kai nämä sinulle sopivat", hän selitti ja nosti näkyviin vaaleanpunaiset alushousut. "Voit pitään näitä sen aikaa, että äitisi poikkeaa tuomaan sinulle omat vaatteet."
"Ei minulla ole äitiä", Sari sanoi.
Terveydenhoitaja näytti surulliselta. "Olen pahoillani. Kai sinulla sentään isä on?"
Sari nyökkäsi. "Joo, mutta se on töissä."
Terveydenhoitaja otti hyllyltä muovipakkauksen ja poisti siltä kuoret. "Tällaista kutsutaan terveyssiteeksi. Se estää vaatteita tahriintumasta."
Terkkari liimasi siteen paikalleen ja antoi laina-alkkarit Sarille. "Nyt voit pukeutua."
Sari huomasi, että hänestä oli taas vuotanut lisää verta. Tutkimuspöytä oli tahraantunut punaiseksi siltä kohtaa missä hän oli istunut. No, onneksi siinä oli paperiliina suojana.

Hän pukeutui nopeasti. Pahus, shortseissa oli verta. Se tahraisi kuitenkin laina-alkkarit.
"Sinun muut vaatteesi ovat pukuhuoneessa, eikö niin?" terveydenhoitaja kysyi. Sari nyökkäsi jälleen kerran
"No, lähetetään joku noutamaan ne." Terveydenhoitaja soitti jonnekin, mutta Sari ei kuullut, mitä hän sanoi.
Terkkasi kääntyi ja hymyili taas. "Se asia on nyt hoidossa. Nyt kerron sinulle, mitä ovat kuukautiset."

Sari kaivoi avaimen taskustaan ja avasi ulko-oven. Eteisessä haisi ummehtuneelta. Täytyi avata ikkuna. Isä unohti aina tuulettaa.

Hän oli saanut poikkeukselliseti lähteä kotiin heti, kun vahtimestari oli tuonut vaatteet pukuhuoneesta. Saria ei tiennyt isän työnumeroa, joten hän saisi itse palauttaa laina-alkkarit koululle sitten huomenna. Toivottavasti kukaan ei näkisi niitä, ne olivat niin lapselliset.

Mahaa kouristi taas. Kuulemma se kuului asiaan. "Sinussa tapahtuu muutos", terkkari oli sanonut. "Sinusta tulee nainen." Se kuulosti niin hienolta. Sari olisi tahtonut heti kertoa asiasta isälle, mutta numero ei vieläkään muistunut mieleen. Se oli jokin ihan yksinkertainen numerosarja, paljon samoja lukuja.

Sari teki itselleen voileivän ja meni sitten katsomaan telkkaria. Sieltä ei tullut mitään mielenkiintoista, joten hän katseli vain toisella silmällä Ostoskanavaa ja keskittyi syömiseen. Kunpa isä tulisi aikaisin kotiin. Ei ollut mitään tekemistä.

Mutta isää ei näkynyt. Sari muisti, että tämän olisi pitänyt tulla kotiin viimeistään puoli neljältä, mutta nyt kello oli melkein tasan. Kolmosella oli meneillään jokin piirretty, mutta Sari ei jaksanut katsoa sitä. Väkivaltaa oli ihan liikaa. Hän teki mieluummin läksyjä.

Englanti sujui helposti, mutta hän ei vieläkään tajunnut jakolaskuja. Luvut olivat liian suuria. Jos isä tulisi kotiin, tämä voisi auttaa. Miksei isä jo tullut?

Sari kävi vessassa ja vaihtoi terveyssiteen, kuten terkkari oli neuvonut tekemään. Hän oli saanut mukaansa pakkauksellisen siteitä. Isän pitäisi ostaa hänelle lisää niitä sitten myöhemmin. Tarvittaisiin myös roskakori vessaan. Jostain syystä sitä ei oltu ennen tätä tarvittu.

Sari meni takaisn TV:n luo. Vähän myöhemmin avain rapisi asunnon oven lukossa. Isä tuli kotiin!
"Isi, minusta tulee nainen", Sari selitti innoissaan. Isä ei aluksi tajunnut ja Sarin täytyi selittää kaikki. Sitten isä vaikutti hetken mietteliäältä, mutta lopulta hän hymyili.
"Tulehan tänne, pikku nainen", hän sanoi ja nosti Sarin syliinsä. He hankasivat naamoja vastakkain. Isän viikset pistelivät.
"Mikset tullut kotiin aiemmin?" Sari kysyi.
"Täytyi jäädä ylitöihin. Olisin kyllä soittanut, jos olisin tiennyt sinun olevan täällä, mutta sinähän sanoit aamulla meneväsi Minnalle koulun jälkeen tekemään ryhmätyötä."
Puhelin soi. Isä laski Sarin alas ja vastasi. Tyttö kuuli hänen äänensävystään, että siellä oli joku sosiaalitantta. Isä tuli aina niin vaivaantuneeksi ja vihaiseksi puhuessaan Sarin veljestä.
"Minulla oli kaksi lasta, mutta Sami siepattiin ja hänet löydettiin myöhemmin kuolleena. Olen muistaakseni selittänyt tämän teille jo aiemmin ja täällä on lapsi kuuntelemassa, joten en kovin mielelläni selittäisi uudelleen", isä sanoi.
Näkymätön henkilö vastasi, mutta Sari ei erottanut sanoja. Hän katsoi parhaaksi mennä huoneeseensa puhelun ajaksi, sillä hän tiesi jo ennestään, mitä isä sanoisi. Tämä kertoisi nyt, kuinka veli oli kadonnut ja kuinka surullisia he olivat olleet, kuinka poliisi oli ensiksi luullut Samin eksyneen. Sitten oli puhuttu varovaisesti sieppauksen mahdollisuudesta, mutta poika oli lopulta löytynyt leikkikentältä. Kuolleena.

Kaikki uskoivat isän tarinaan. Totuus oli kuitenkin, ettei Samia koskaan oikeasti siepattu. Kun isä ilmoitti hänet kadonneeksi, pojan ruumis makasi jo haudassaan liukumäen alla. Kun poliisi kuukausien perästä tuli kysymään isää, Sari pelkäsi että heitä tultiin nyt pidättämään, mutta mies oli vain kertonut hyvin surullisella äänellä, että Sami oli löytynyt kuolleena. Isä oli itkenyt vähän ja kysynyt kuinka poika oli kuollut. 'Ilmeisesti tukehtumalla', oli poliisi sanonut ja vilkaissut Saria. Katse oli kertonut, ettei hän pitänyt yksityiskohtia lapsen korville sopivina. 'Mutta hän ei tuntenut kipua', mies oli lisännyt lohdutukseksi. Isä oli käskenyt Saria poistumaan huoneesta. Sitten miehet olivat keskustelleet vielä jonkin aikaa, pitäneet äänensä matalina. Vain kerran isän ääni oli kohonnut valitukseen, joka oli kuulunut seinän läpi: 'Miksi hänellä kävi näin?'

Sari tiesi syyn ja niin kyllä isäkin, mutta poliisi ei olisi ehkä ymmärtänyt ja siksi isä oli Samin kuoleman jälkeen sopinut tyttärensä kanssa, ettei siitä puhuttaisi. Sami oli ansainnut kaiken: Hän oli puhunut ilkeitä isälle. Sari oli ollut silloin huoneessaan, mutta hän oli tullut katsomaan, kun isä antoi Samille remmiä. Isä oli teipannut Samin suun kiinni, ettei hän huutaisi ja sitonut kädet selän taakse, ettei poika voisi repiä teippiä irti. Sami oli paha poika, ei suostunut edes itkemään, ja isä lukitsi hänet komeroon. Sitten isä otti Sarin syliinsä ja selitti kaiken. Että pahat ihmiset eivät ymmärtäneet heidän Salaisuuttaan ja olivat nyt onnistuneet myrkyttämään Samin mielen. Sari vannoi, ettei hänen mieltään myrkytettäisi ja jos joku yrittäisi viedä hänet pois isältä niin hän purisi. Isä silitti hänen tukkaansa ja kehui kiltiksi tytöksi.

Sami oli viettänyt komerossa kaksi päivää. Isä oli käynyt katsomassa häntä aina välillä, mutta Saria hän oli käskenyt pysymään kauempana. Viimeisenä päivänä hän oli kuitenkin antanut tytölle avaimen ja ruokalautasen ja käskenyt syöttämään veljeä. 'Mutta katsokin, ettei hän huuda', oli isä varoittanut. Sami oli näyttänyt väsyneeltä, eikä hän ollut huutanut yhtään. Sari oli lusikoinut perunamuusia veljen suuhun vaitonaisena, ettei poika yrittäisi jutella ja tartuttaa häneen myrkkyä.

Myöhemmin isä oli avannut komeron oven ja kantanut nukkuvan poikansa esiin. Hän oli käskenyt Sarin mennä huoneeseensa ja sulkea oven perässään, mutta tyttö oli katsellut oven raosta, kuinka isä oli pannut vyön veljen kaulaan ja kiskonut. Kesken kaiken hän oli huomannut Sarin, vihastunut ja rynnännyt antamaan tytölle selkään. Sari oli itkenyt ja sanonut, ettei tahtonut olla tottelematon, mutta veljen myrkky aiheutti sen. Silloin isä rauhoittui ja sanoi kaikkea mukavaa, että itku loppuisi.

Yöllä Sari sai katsoa portaissa, ettei kukaan ollut tulossa. Sitten isä kantoi Samin alas reppuselässä ja vei hänet piiloon. He hakivat kellarista lapion ja menivät metsikköön, jossa Sami makasi. Isä kantoi poikaa ja Sari lapiota. He menivät leikkikentälle ja isä alkoi kaivaa, kun Sari piti vahtia. Kauempana näkyi ihmisiä, mutta he eivät katsoneet sinne päin, eivätkä nähneet kaivajaa varjoissa liukumäen alla.

Sari meni keinumaan, mutta piti samalla silmällä ohikulkijoita. Häntä väsytti jo, mutta kesti kauan, ennen kuin isä tuli sanomaan, että nyt mennään kotiin. Samia ei näkynyt ja Sari tajusi vasta silloin, että veli oli kuollut.

"Sari! Tilaan pitsaa, millaisen sinä haluat?" isä huusi.
"Mikä tahansa kelpaa, kunhan siinä ei ole simpukoita", Sari vastasi.
Isä tilasi ison kebab-pitsan, johon lisänä myös katkarapuja. Isä teki aina niin. Sari tiesi, ettei olisi jaksanut syödä kokonaista pitsaa yksin, joten hän sai aina kolmanneksen isän omasta. Isäkin tiesi sen, mutta jostain syystä hän ei ikinä jättänyt kysymättä.

Kohta lähetti saapui. Isä kirosi hintaa, joka oli yhtä kallis kuin ennenkin, mutta maksoi lopulta ja antoi jopa tippiä lähetille.
"Nyt syömään, kakara", hän huikkasi Sarille.
Sari tuli huoneestaan ja istui pöydän ääreen. Taas sattui mahaan. Syöminen tuskin parantaisi kipua. Hän näykki varovaisesti ruokaansa.
"Eikö nälätä?" isä kysyi.
"Mahaan koskee", Sari selitti ja haukkasi taas pienen palan. Inhottava katkarapu osui kielelle ja hän nielaisi sen nopeasti.
"Voin antaa pillerin, niin sitten ei enää satu", isä sanoi ja haki ruskean lasipurkin WC:n lääkekaapista. Sari otti isän antaman valkoisen pillerin ja nieli sen veden kanssa.
"Mitä puhuit tännän sen terveydenhoitajan kanssa?" isä kysäisi.
"Vähän kaikesta. Siitä kun tulee naiseksi. Voi saada vauvojakin." Sari seliti.
"Kertoiko hän, mistä lapset tulevat?" "Kertoi." Sari laski pitsanlopun lautaselle. "En kai minä saa lasta? En minä vielä tahdo. Kuka sen hoitaisi?"
"Et sinä lasta saa, älä siitä huolehdi."
"Ei sitä voi tietää. Voi tulla raskaaksi, vaikaa olisi vasta alkanut saada kuukhau... kuukautisia", Sari sönkötti haukotellen.
"Vaikutat aika väsyneeltä, ehkä sinun pitäisi mennä jo nukkumaan."
Kello oli vasta vähän yli viisi, mutta terkkari oli sanonut, että kuukautiset voisivat aiheuttaa väsymystä. Ja päänsärkyä. Sari nousi ja meni pesemään hampaansa.
Isä tuli peittelemään hänet ja antoi hyvän yön suukon. "Hyvää yötä, Sari", hän kuiskasi.
Sari hymyili unisesti, onnellisena siitä, ettei ollut paljastanut terkkarille heidän salaisuuttaan. Hän oli vieläkin isin kiltti pikku tyttö.

Isä sammutti valot ja sulki oven.
"Hyvää yötä, isi!" Sari huusi hänen peräänsä. Sitten häntä alkoi haukotuttaa. "Tavataan aamulla", hän sammalsi ja painoi päänsä tyynyyn.

Ristiriitojen kalvama mies istui jakkaralla hämärässä eteisessä. Sari oli hyvä lapsi, mutta kuinka kauan kestäisi, ennen kuin hän alkaisi epäillä? Entä, jos hän kertoisi jollekulle? Oliko enää turvallista luottaa häneen? Mies väänteli vyötä käsissään, tunnusteli paksua nahkaa ajatuksissaan. Isä istui siinä vielä pitkään, pimeään asti.