Tämä on mykkäfilmi kuolemasta. Kerronta etenee hypähdellen, hetkestä toiseen. Idea syntyi elokuussa 2002 eräänä unettomana yönä, mutta ylöskirjoittaminen ei ollut yhtäjaksoista.


Emaloitu kylpyamme

Sanna ryömii pois rakentamastaan majasta ja juoksee vastaamaan puhelimeen. Äiti soittaa. Hän kertoo myöhästyvänsä vähän ja käskee menemään suihkuun. Sanna ei halua olla hikinen ja ällöttävä. Peikot ovat likaisia ja takkuisia, rumia otuksia. Sanna ei tahdo olla sellainen.

Sukat, verkkarit, t-paita ja alushousut lojuvat kasassa vessan vaaleanvihreällä matolla. Amme on kylmä, ja pohjaan on pinttynyt vaaleanruskeaa likaa. Radio soittaa poppia särkyneellä äänellä. Kylmä vesi virtaa sormen ympäri altaaseen, mutta lämpenee nopeasti. Vesi syöksähtää suihkusta kun Sanna painaa nappulan alas. Huone täyttyy ropinasta. Pisarat takovat emalia, raapivat muoviverhoa, taputtavat ihoa ja hiipivät hiljaa kaakeleita pitkin.

Ilmassa kiertelee hienoa vesihöyryä. Kylpyhuone on kuin pieni sauna. Ei saa tuhlata vettä. Sanna sulkee hanan. Ammeen edessä on keltainen muovimatto, joka litisee ja tarttuu jalkapohjiin. Kukaan ei pidä siitä matosta, mutta se estää liukastumista. Pyyhkeet roikkuvat tangosta pönttöä vastapäätä. Ruma oranssi on Sannan pyyhe. Hän kuivaa itsensä nopeasti. Sitten hän pistää äidin taivaansinisen kylpytakin päälleen ja kaivaa hiustenkuivaajan kaapista.

Kova kampa raapii päänahkaa. Jokin kolahtaa lattialle ja oven takana rätisee. Sanna hiipii kurkistamaan. Maja on tulessa. Ei saa leikkiä kynttilöillä, ei milloinkaan! Ilma tuntuu polttavalta. Hänen on laitettava kostea pyyhe naamalle. Mutta nyt oven takaa kuuluu humahdus. Ovi tuntuu kuumalta. Kun kurkistaa ulos niin alkaa yskittää ja silmiä kirvelee. Ei voi mennä enää eteiseen. Peilin tytöllä on hiiltyneet otsahiukset.

Veden alla ei voi syttyä palamaan. Yskien Sanna pistää tulpan viemärin tukkeeksi ja kääntää kylmävesihanan auki. Vesi valuu ropisten ammeen pohjalle. Pinta kohoaa hitaasti. Kylmä vesi pistelee jalkoja. Hän vääntää nupista saadakseen veden virtaamaan voimakkaammin, ryöppyämällä.

Sanna istuu ammeessa silmät kiinni. Vesi valuu reunojen yli. Altaan pinta on liukas. Tyttönen valuu hiljalleen alemmas, muttei herää. Leuka painuu pinnan alle, sitten nenänpääkin. Pian vain muutama kihara yrittää kiemurrella kohti pintaa, mutta lopulta nekin uppoavat syvyyksiin ruumiin painon vetäminä.

Suuri kirkas lamppu valaisee pimeänurkkaista huonetta. Pieni punaiseksi kiehunut ruumis makaa alastomana pöydällä. Patologi vetää vihreän liinan sen peitoksi ja toteaa nauhurille kuolinsyyksi häkämyrkytyksen.

Nainen katsoo ja puristaa huulensa tiukasti yhteen. Sitten hän nyökkää ja räpäyttää silmiään, mutta jättää ne kiinni liian pitkäksi hetkeksi. Hoitaja ojentaa kätensä vähäeleisesti, ja kohta nainen tarttuu siihen. Kun on aika mennä, hän nojaa vieraaseen ihmiseen kuin ainoaan turvaan maailmassa.

Nainen odottaa baarissa. Tiskillä nököttää monta tyhjää lasia. Punaiseksi värjätyt kutrit roikkuvat elottomina ja järkyttyneinä nuokkuvasta päästä. Mies tunkeutuu tanssivan ihmisjoukon läpi. Hän pysähtyy naisen viereen ja koskettaa olkapäätä. Nainen kääntyy, suipistaa huuliaan ja puhuu sitten. Mies huokaisee. Nainen liukuu alas jakkaralta. Kohta he halaavat, mutteivät katso silmiin.

KuoletarKohtalo2

Palaa Kirjoitelmat-sivulle
Palaa Pääsivulle