EPÄONNEN KOLIKKO

Elaine kuuli tyttärensä Julien ryntäävän ovesta sisään ja kääntyi näkemään, kuinka tyttö laski vähäiset koulukirjansa keittiön pöydälle. Hänen kasvonsa aivan säteilivät onnea kun hän huusi:
- Tivoli on tullut!
Julien sisar Jill, muutamaa vuotta nuorempi, vilkaisi häntä kirjansa takaa ja keskittyi sitten taas lukemiseen.
- Äiti!?
Elaine lopetti hetkeksi hämmentämisen ja vilkaisi taas ovelle.
- Siinähän sinä olet! Miksi viisyit niin kauan? Ruoka on jo melkein valmista.
- Etkö sinä kuunnellut? Tivoli on täällä! Tietysti täytyi mennä katsomaan pystytystä, Julie selitti kasvot yhä punaisina juoksun jäljiltä.
- Ja karata siksi viimeiseltä tunnilta? äiti jatkoi yhtä rauhallisesti kääntyen takaisin hellaan päin ja jatkaen keiton hämmentämistä.
- Se oli vain englantia, kyllä minä nyt lukea osaan! Tuo tietysti kanteli.
Se oli enemmän toteamus kuin kysymys. Elaine näki sielunsa silmin sen mulkaisun, jonka Julie kohdisti sisareensa.
- Älä syyllistä siskoasi. Koulu on sitä varten, että siellä käydään. Jos et nyt opi opiskelemaan...
- Jäkä-jäkä, Julie mutisi.
- Et ole lapsi lopun ikääsi! Elaine alotti.
- En minä ole lapsi!
- No käyttäydyt ainakin niin. Joskus sinunkin on todella kasvettava aikuiseksi ja hankittava työpaikka. Et voi vain pitää hauskaa koko ajan. Ja hyvästä äidinkielen osaamisesta on aina hyötyä.
- No se on sitten tulevaisuudessa. Saanko nyt mennä illalla tivoliin? Julie kysyi.
- No... Elaine aloitti. Hän ei halunnut päästää tyttöä lähtemään yksin. Tivolissa liikkui paljon väkeä ja näin myös huonoa väkeä, juoppoja ja muita sellasia.
- Muitakin kavereita tulee mukaan. Me tulisimme kyllä pois ajoissa, lupaan sen.
Elaine oli vieläkin huolestunut. Hän kääntyi.
- Saanko minäkin mennä? Jill kysyi hiljaa.
Toiset katsoivat häntä. Tyttö halusi hyvin harvoin lähteä minnekään.
- Jos menet Julien kanssa ja pysytte koko ajan yhdessä, niin sitten, Elaine sanoi heti.
- Niin TIETYSTI Jill saa mennä heti kun vain pyytää, mutta minun pitää saada joku seuraamaan kintereillä koko ajan, Julie puuskahti.
- Niinhän hänenkin pitää, Elaine totesi. - Ja päätös on vielä sinun. Jos et tahdokaan mennä, ei kumpikaan teistä pääse.
Jill vaikutti pettyneeltä. Julie olisi hyvin voinut jäädä nyt kotiin, mutta hän päätti silti mennä. Tivolissa oli aina kivempi olla kuin kotona, vaikka sitten joutuisikin vahtimaan pikkusiskoa.
- Okei, hän sanoi.
Jill hymyili leveästi.
- Asia on sitten sillä selvä, Elaine sanoi ja kääntyi taas kattilansa puoleen.
- Älä luule, että jättäisin Tulipyörän käymättä vain siksi, että sinua täytyy vahtia, Julie sähähti siskolleen.
- Siitä ei ole huolta, Jill kuiskasi takaisin.
Elaine ei kääntynyt, mutta kuuli kyllä ja hänen sydäntään vihlaisi. Mikseivät nuo tytöt voineet tulla toimeen keskenään?

- Kuka tuo on? Phil kysyi, vaikkei asia häntä oikeastaan kiinnostunut.
- Pikkusisko vain. Se täytyi ottaa mukaan, mutta ei se ole haitaksi, Julie sanoi.
Phil nyökkäsi.
- Mikä sinun nimesi on? hän kysyi.
Tyttö hätkähti huomattavasti ja kohotti katseensa maasta. Hän näytti onnettomalta koiralta. Bulldoggilta.
- Jill, hän kuiskasi.
- Minä olen Phil Lewis, poika sanoi ja kääntyi mennäkseen. - Toiset odottavat.
- Jos Phil pistää bänät, se on sinun vikasi, Julie kuiskasi.
Phil ei paljastanut kuulleensa.
He tapasivat kaverit Kärrynpyörän edessä, kolme tyttöä ja yksi poika. Kaikki katselivat Jilliä vähän alta kulmien, mutta kukaan ei suoraan sanonut mitään.
- Täytyykö tuota raahata mukana koko aikaa? Beth kuiskasi Julien korvaan.
- Ei jos onnistumme eksyttämään sen. Ei se jaksa juosta, Julie kuiskasi takaisin.
- Me mennään Kärrynpyörään. Te ette kai tule, kun on tuo... Ellie aloitti.
- Ei, kyllä me tullaan. Jill voi odottaa tässä alhaalla. Eikö niin Jill? Julie kysyi painolla.
- Voin minä tulla mukaankin, Jill sanoi nopeasti ja vilkaisi ylös Kärrynpyörään. Phil näki hänen olevan hermostunut.
- Ei sinun ole pakko, poika sanoi.
- Minä tulen, Jill sanoi varmemmin.
- No senkus sitten! Julie sanoi kyräillen, - mutta jos tulet pahoinvointiseksi, niin minua et sotke!
- Etkä minua, muut myötäilivät, tosin hiljemmin.
He liittyivät jonon jatkoksi. Ellie ja Tom pitivät toisiaan kädestä ja Phil kiersi kätensä Julien hartoiden ympärille. Hän ei kuitenkaan ollut kovin hempeällä tuulella. Julie oli joskus ihan ärsyttävän outo. Välillä hän saattoi olla ihan kiva, mutta seuraavassa hetkessä sähähteli kuin vihainen kissa. Ja miksi hänen täytyi aina kiusata pikkusiskoaan?
Phil maksoi kaikki kolme sisään, kun he pääsivät luukulle. Julie yritti kyllä väittää vastaan ja sanoi tiukasti, että heillä oli kyllä rahaa, mutta Phil ei taipunut.
- Maksatte itse sitten vaikka seuraavaan laitteeseen, hän ehdotti.
He istuivat vaunukoriin ja se kohosi kohta yläilmoihin. Kesti jonkin aikaa, että pyörä saatiin täyteen. Sitten vauhti alkoi kiihtyä. Jännittävintä siinä oli, että alas laskeuduttin tavallaan selkä edellä, eikä voinut nähdä mitään. Muuten laite ei ollut lainkaan kova.
Phil vilkaisi Jilliä, joka tuijotti reunan yli maahan. Hän näki tytön värisevän.
- Älä katso alas tai sinua alkaa huimata, hän neuvoi.
Jill nojasi heti taaksepän istuimellaan. Julie näytti vieläkin myrtsiltä.
- Mikä on hätänä? Phil kysyi ja silitti tytön tukkaa.
- En mitä tahtonut vahtia siskoa koko iltaa. Kaikki menee pieleen. Tämä on sinun vikasi! Julie huudahti sisarelleen. Tämä katseli taas alas, eikä välittänyt.
Pyörä oli nyt huipussaan. Jotkut kiljuivat takanapäin syöksyessään yhtäkkiä alas. Kun oli Philin ja kumppaneiden vuoro, he pysyivät kaikki hiljaa, eivätkä reagoineet hassuun tunteeseen vatsanpohjissaan.

Beth ja hänen kaverinsa Amy pääsivät ensimmäisinä ulos laitteesta.
- Sehän oli ihan nössö! Amy kommentoi. - Mennään Tulipyörään.
- Ei, minä odotan Julieta, Beth sanoi.
- Siitä vaan, ette te kuitenkaan voi mennä minnekkään sen pikku läskin kanssa.
Amy juoksi vähän matkan päässä olevan Tulipyörän luo. Laite oli suuren rinkimäisen aidan suojissa, jonka kyljissä välkkyivät keltaiset valot. Niistä se oli saanut nimensä.
Beth istui penkille. Ellie ja Tom olivat jo tulossa hänen luokseen.
- Mitäs sinä täällä nyhjötät, Tom kysyi.
- Odotan Julieta, Beth vastasi.
- Niillä saattaa mennä hetki, sen sisko täytyi viedä vessaan, Ellie sanoi.
- No eikö se itse osaa? Beth puuskahti.
- Ilmeisesti ei, Ellie hihitti.
- Me menemme Joutsenpurolle jos kaipaatte, Tom sanoi ja tarttui Ellietä kädestä.
Beth huiskautti heille kättään hyvästiksi, muttei vaivautunut nousemaan.
Kohta Julie ja Phil tulivat paikalle.
- Missä pikkulä... siis siskos on? Beth kysyi heti.
- Jätin sen vessaan. Jos lähdetään nyt, se ei löydä meitä, Julie sanoi.
- Mutta eikö teidän pitänyt pysyä yhdessä. Tuo on ilkeää, Phil sanoi.
- Älä saarnaa, voit mennä itse hänen kanssaan, jos olen kerran niin ilkeä! Julie huudahti.
- Älä nyt räjähdä, kyllä minä tulen, Phil huokaisi.
- Mennäänkö Tulipyörään? Julie kysyi.
- E-en minä taida tulla, Beth sanoi.
Hän pelkäsi Tulipyörää. Se kulki paljon kovempaa vauhtia kuin Kärrynpyörä. Hän olisi varmasti oksentanut.
- En minäkään taida uskaltaa, Phil sanoi.
Joku sentään uskalsi olla rehellinen. Beth hymyili Philille. Julie mulkaisi häntä mustasukkaisesti.
- No menkää te lapset vaikka Aaveluolaan - jos se ei ole liian pelottava. Minä menen Tulipyörään, tyttö sanoi.
- Okei, tule pikku ystäväiseni, Phil sanoi Bethille ja tarttui häntä kädestä.
- Selvä se, pikku ystäväiseni, Beth sanoi säteillen. Nyt hänellä taisi olla tilaisuus tutustua Philiin kahden kesken.
Julie tuhahti ja lähti juoksemaan Tulipyörän suuntaan.
- Mennään nyt, ennen kuin Jill tulee, Phil sanoi.
- Okei, Beth sanoi ja lähti juoksemaan vetäen Philiä perässään. - Onkohan siellä uusia kammotuksia.

Ellie ja Tom lähtivät Joutsenpurolta. Ellien kasvot olivat vieläkin punaiset salaisen suudelman jäljiltä. Tom ei itse tiennyt, missä kunnossa oli, mutta ainakin hän oli onnellinen. He kävelivät käsi kädessä ja saapuivat pian Kärrynpyörän läheisyyteen.
- Toiset ovat varmaan jo menneet, Ellie sanoi.
Tom koetti suudella häntä ja tyttö kikatti.
- Hei! joku huusi.
He vetäytyivät heti kauemmas toisistaan syyllisen näköisinä. Jill juoksi paikalle huohottaen naama punaisena.
- Oletteko nähneet Julieta? Hän lupasi odottaa...
- En minä ainakaan, Ellie sanoi.
- Enkä minä, Tom sanoi.
Jill näytti onnettomalta.
- Hei, tuletko Vuoristorataan meidän kanssa? Ellie kysyi.
Jill mietti hetken ja Tom toivoi, että hän sanoisi ei.
- Voinpa tullakin, hän vastasi kuitenkin.
- No mennään sitten, Tom sanoi ja tempaisi Ellien mukaansa.
- Hei ei niin kovaa! Jill huusi ja lähti hölkkäämään heidän peräänsä.
- Kyllähän sinä tiedät missä se on, Ellie huusi.
Mutta kun he pääsivät Vuoristoradan jonoon, pikkutyttöä ei enää näkynyt.
- Kyllä hän sieltä ilmestyy, Tom lohdutti.
Ellie ei vastannut ja huolen rypyt pysyivät hänen otsallaan. Heidän taakseen ilmestyi puolen tusinaa noin kymmenvuotiaita poikaa, jotka hälisivät äänekkäästi. Ellie huokaisi. Tom kietoi kätensä hänen hartiolleen. Tyttö ei vastannut syleilyyn.
- Hei läski! Luuletko muka kestäväsi tuon? joku poika kiljaisi.
Tom tunsi Ellien lihasten jännittyvän.
- Luulen, Jill vastasi rauhallisesti.
- Juna varmaan putoaa alas tuon painosta, toinen poika sanoi.
Muut hirnuivat.
- Hei, jättäkää hänet rauhaan, Ellie ärähti ja kääntyi.
Pojat hiljenivät.
- Tule tänne, Jill, Tom sanoi.
- Uu, ei taida mahtua ohi, joku pojista valitti ja nojautui vasten seinää.
- Onko kiva etuilla, Läski-Jill? toinen kysyi.
- Miksi joku läski saisi etuilla vaan koska se on läski? valitti kolmas.
- Niin!
- Jonon perälle, Läski-Jill!
- Älä vlitä niistä, tule tänne, Tom sanoi.
Kuului juoksuaskeleita.
- Katsokaa, se osaa juosta!
- Juokse, Läski-Jill, älä tule takas!
Tom tarttui Ellien hihaan kun tämä meinasi lähteä Jillin perään. - Anna sen mennä, hän sanoi.

Amy hoippui ulos Tulipyörästä.
- Amy! joku huusi.
Hän tunnisti äänen kohta. Se oli Julie.
- Missä sinä olet? Amy huusi ja tähyili ympärilleen.
Julie vilkutti hänelle jonosta. - Täällä!
Amy meni hänen luokseen.
- Oliko raju? Julie kysyi.
- Joo! Siis kovin missä olen koskaan ollut!
- Minä olin siinä jo viimevuonna, Julie sanoi ylpeänä.
- Mutta silloin se oli ensimmäistä vuotta, nyt vauhtia on saatettu lisätä, Amy pelotteli.
- Hyvä! Julie sanoi.
- Julie? usi ääni huusi.
- Voi ei, Julie mutisi ja vetäytyi kauemmas kaiteesta, joka erotti jonottajat muista. Amy vilkaisi taakseen. Jill tuli sieltä, naama hiessä.
- Minä näin sinut! tyttö huudahti loukkaantuneena.
Ei se ollutkaan hikeä, Amy huomasi, pikkuinen oli itkenyt.
Jill työntyi hänen ohitseen ja alitti kaiteen. Ihmiset murisivat vihaisesti, sillä jonottaa täytyi parhaimmillaan puoli tuntia. Kohta he kuitenkin näyttivät unohtavan asian.
- Sinä lupasit odottaa, Jill murahti siskolleen.
- Sinulla kesti niin kauan ja täällä on pitkät jonot.
Amy oli varma siitä, että Jill tunnisti valheen. Pikkutyttö ei kuitenkaan sanonut mitään.
- Et sinä tänne voi tulla! Julie sanoi.
Pikkusisko ei vastannut.
- Hullu.
Amy siirtyi penkille odottamaan. Beth ja Phil tulivat paikalle hetken kuluttua, sitten Tom ja Ellie.
- Oletteko nähneet sitä pikkuista, Jilliä? Ellie kysyi heti huolestuneena.
- Tuollahan se on, Amy vastasi ja osoitti jonoon.
- Mitä? Hullu tyttö! Tom kommentoi.
- Minäkään en uskaltaisi mennä sinne, Beth tunnusti.
- Joo, se on kova, Amy sanoi.
- Uskalsitko sinä käydä? Beth kysyi.
- Uskalsin, mutta ei sen jälkeen kovin helposti suoraan kävellyt, Amy vastasi.
- Hullu tyttö, Tom toisti.
- Olkoon, Amy sanoi.
- Missä te kävitte? Tom kysyi Bethiltä ja Phililtä.
- Aaveluolassa, Beth sanoi ja heilutteli sormiaan pelottavasti.
- Siellä oli pistetty kaikki uusiksi, monsterit jopa liikkuivat, Phil sanoi ja hymyili.
- Pelottavaa, Amy sanoi ääni vapisten teeskennellystä kauhusta.
- Nyt he pääsevät sisään, Ellie raportoi.
Kaikki kiinnittivät huomionsa sisaruksiin.

Julie maksoi heidät molemmat ja juoksi lähimpään keltaiseen kapseliin. Alustan metallilevyt kolisivat hänen jalkojensa alla. Jill kiipesi viereiselle istuimelle.
- Et sitten oksenna päälleni, Julie vannotti häntä.
- Enhän minä oksentanut Kärrynpyörässäkään, Jill sanoi.
- No tämä on kovempi, paljon kovempi.
- Laskekaa turvapuomit alas ja pitäkää kätenne ja jalkanne kapselin sisäpuolella, kuulutettiin.
Julie veti puomin alas.
- Hei, mikä tuo on? Jill kysyi.
Julie näki, kunka sisko kumartui poimimaan jotain lattialta.
- Näytä, Julie sanoi, vaikkei asia häntä pahemmin kiinnostanut. Jos se olisi irronnut mutteri, vasta sitten olisi syytä huoleen.
Jill antoi hänelle vanhan kolikon. Siinä oli jonkun miehen pää toisella puolella, mutta monet kädet olivat kuluttaneet rahaa ja saaneet tärkeimmät piirteet katoamaan. Julie käänsi rahan ympäri. Toisella puolella ei näkynyt kuin yksi sana; Mors. Mitäköhän sekin sitten tarkoitti? Hän käänteli rahaa käsissään, mutta muita merkkejä ei näkynyt. Kolikon reuna oli hioutunut teräväksi, eikä siinä näkynyt kirjoitusta, jos sitä nyt koskaan oli ollutkaan. Amerikkalainen raha tämä ei ainakaan ollut.
- Näh, joku vanha raha vaan. Saatpahan täydennystä rahakokoelmaasi, Julie sanoi ja antoi rahan takaisin.
Laite alkoi hiljalleen pyöriä. Vauhti kiihtyi. Kapselit alkoivat nyt pyöriä myös oman akselinsa ympäri. Jill nauroi, mutta näytti aika vihreältä.
- Tämä pahenee vielä, nousee sivuttain, Julie pelotteli.
Kohta vaunu alkoikin kohota ja laski sen jälkeen taas alas, kun pääsi varren kiinnityskohdan kohdalle. Tuuli suhisi heidän korvissaan ja Jill kirkui riemusta. Hän ei kuulostanut enää lainkaan pahonvointiselta. Toisin oli Julien laita, hänen mahaansa kouraisi kamalasti joka kerran, kun kapseli syöksyi alas.
- Olisitko hiljaa? hän huusi siskolleen.
Jillin vaiettua Julie alkoi kuulla toisenlaista ääntä. Natinaa.
Laite oli nyt melkein pystytasossa ja Jill pyrki valumaan hänen päälleen. Julie puristi hikisin sormin turvakaidetta. Liikkuiko se?

Ellie kuuli kirkaisun. Se oli kovempi kuin laitteessa olijoiden tavalliset huudot ja tämä kuvasti vain kauhua. Hän kohotti katseensa ja näki kuinka jotain putosi Tulipyörästä. Kaksi ihmistä.
Laitteen vauhti alkoi hidastua ja se pysähtyi jääden kyljelleen. Ihmiset kiljuivat ylhäällä ja joku itki ääneen.
- Antakaa tietä, olen lääkäri, joku huusi.
Muutkin tungeksivat lähemmäs onnettomuuspaikkaa ja Ellie lähti heidän mukaansa. Jotenkin hän tiesi.
Hän näki ruumiit, kaksi tyttöä ja tunnisti ne heti. Julie ja Jill olivat kuolleita.
Ellie polvistui ruumiiden viereen. Lääkäri oli jo todennut, ettei mitään ollut tehtävissä. Hän näki, kuinka jotain tippui Jillin puoliavonaisesta nyrkistä. Kolikko vierähti Ellien syliin ja hän poimi sen ylös. Rahan reunoja peitti veri ja keskellä luki Mors, kuolema latinaksi.
Ellie tunnisti sanan, mutta hän ei ollut taikauskoinen ja hän kaiken lisäksi tiesi pikku Jillin keräilevän... keräilleen vanhoja rahoja.
Tom tuli hänen viereensä.
- Oletko kunnossa? poika kysyi.
- Minä? Ellie hymähti. - Minä olen ihan kunnossa. Katso, ketkä eivät enää riitele.
Tom tunnisti vasta nyt ruumiit, eikä pystynyt kuin nieleskelemään. Ellie nousi.
- Minä taidan lähteä kotiin, hän sanoi. - Yksin.

- Ja nyt aamun paikallisuutiset. Sisarukset Jill ja Julie Harper menehtyivät eilen illalla tivolilaitteen hajottua. Syyksi on varmistunut turvakaiteen irtoaminen, joka aiheutti kohtalokkaan putoamisen. Tivoli on suljettu määrittelemättömäksi ajaksi. Johtajaa kuulustellaan.
- Myöhään eilisiltana tapahtui myös toinen kuolemaan johtanut onnettomuus. Paikallinen tyttö, Eleanore Goldsmith pyöräili rekan alle ja kuoli saamiinsa vammoihin yöllä sairaalassa. Rekan kuljettaja sanoo, ettei nähnyt tyttöä ennen kuin oli liian myöhäistä. Tapaukseen ei liity alkoholia. Ja nyt kevyempiin aiheisiin...

KuoletarKohtalo2

Tämä ei minusta ollut kovin hyvä juttu, aiheesta olisi voinut vääntää parempaakin. Kolikko tuli kuvioihin mukaan liian myöhään ja sitä ennen oli kyse vain sisarusten välienselvittelystä. No nyt riittää itsekritiikki.
Ominaista tälle jutulle oli se, että jokaisella jaksolla oli uusi kertoja. Elaine Harper, Phil Lewis, Beth, Tom, Amy, Julie Harper, Ellie Goldsmith ja viimein uutistenlukija. Jill oli minusta keskushenkilö, mutta kertaakaan asioita ei tarkasteltu hänen näkökulmastaan.
On vain pahaa onnea, että nuorelta leskeltä vietiin hänen kumpikin lapsensa, mutta voiko jokin aiheuttaa pahan onnen? Epäonnen tiivistyminen johonkin esineeseen vaatisi vähintäänkin taikuutta. Ja kuinka latinan kielisellä tekstillä varustettu kolikko joutui U.S.A.:han? Jos olet tylsimys, ajattelet heti, että se on joko lähtöisin jonkun kokoelmasta tai kenties pelkkä väärennös, joka ei liittynyt mitenkään onnettomuuteen. Mutta entä Ellien kuolema? Miten sen selität?

Palaa Tarinat-sivulle
Palaa pääsivulle.