(10. 5. 2003)
Drownainen lojui aivan hiljaa paikallaan odottaen vielä yhtä merkkiä synnytyksen alkamisesta ja laski samalla päiviä taaksepäin. Eräs vanha nainen oli sanonut hänelle milloin lapsen voisi odottaa syntyvän, ja aika oli melkein täyttynyt. Lizard oli kuvitellut saaneensa lisäaikaa kun vuoto oli muutama päivä sitten loppunut, mutta nyt hänellä oli taas ollut supistuksia, tarpeeksi voimakkaita herättämään hänet iltapäivän nokosilta.
Hän yritti ottaa yhteyttä lapsessa majailevaan demoniin, sillä vaikka hän vihasikin sitä syvästi, saattoi sillä olla parempi käsitys tilanteesta. Pitkän odotuksen jälkeen mieleen tunkeutui sekava viesti, joka oli täynnä negatiivisia tunteita vailla yhtään selventävää kuvaa. Se sai hänet hermostumaan entisestään.
Kun vatsassa tuntui taas ikävä kuristava polte, hän tuli siihen tulokseen että nyt oli tosi kyseessä ja huusi paikalle palvelustyttöä, jonka kanssa oli lähestulkoon ystävystynyt majatalossa vietettyjen kahden viikon aikana. Kutsu kaikuili tiehensä pitkin autiota käytävää, ja nainen ihmetteli oliko siellä ketään ottamassa sitä vastaan.
Vaikka Marte olisi ilmestynyt paikalle silmänräpäyksessä, olisi odotus tuntunut liian pitkältä. Lizard tuijotti suljettua ovea lähes hengistystään pidätelleen kunnes vihdoin kuuli portaista kiireisten askelten kopinan. Tulija oli oikea, sillä nainen tunnisti nykyään askelten äänistä pieneen henkilökuntaan kuuluvat sekä ne harvat asiakkaat, jotka olivat jääneet yläkerran huoneisiin jopa saatuaan tietää että talossa majaili drow. Marte lähti juoksuun selvittyään yläkertaan asti. Miten tottelevainen hän olikaan, kuin pieni koira. Ei kyllä muistanut koputtaa, pujahti vain sisään ovesta ja kysyi mikä hätänä. Lizard selitti tilanteen rauhallisesti, päästämättä ilmoille levottomia tunteitaan yrittäessään olla hermostuttamatta palvelustyttöä liikaa. Kun hän käski tyttöä hakemaan kylästä parantajan, tämä näytti selvästi epäilevän että apu saapuisi liian myöhään, mutta suostui kuitenkin lähtemään.
"Mä lainaan isännän hevosta niin pääsen nopeammin", Marte selitti, mutta Lizard käski hänen odottaa.
"Voin lähettää sinut taikakeinoin kylään tai ainakin sen lähelle. Pääset sinne hetkessä", hän sanoi.
Hän kääntyi siihen suuntaan, missä arvioi kylän sijaitsevan ja keskittyi avatakseen portin. Tilanteen epätasapaino hankaloitti toimenpidettä, mutta hetken kuluttua hän tunsi muutoksen huoneen virtauksissa ja tiesi onnistuneensa.
"Tuossa, kierrä sängyn ympäri ja kulje ikkunaan päin niin pääset perille", hän neuvoi ja viittoi tyttöä liikkumaan, mutta tämä jäi paikalleen.
"Nopeasti nyt, ei ole aikaa viivyttelyyn!" Lizard kivahti, mutta vaihtoi sitten vakuuttelevaan äänensävyyn. "Se on täysin turvallista. Jos emäntä kysyy missä olet niin kerron, että lähetin sinut asioille ja voin maksaa korvauksen myöhemmin... jos se akka sitä kaipaa."
Mutta tytöllä oli muuta mielessään. "Kuinka tarkka tuo on?" Marte kysyi epäileväisesti.
"Mulla ei ole edes ulkovaatteita ja jos taika viskaa mut jonnekin hornantuuttiin niin käy köpelösti", hän muistutti lisäksi.
Lizard joutui myöntämään toisen olevan oikeassa ja päästi portin sulkeutumaan.
"Eksymiselle ei ole varaa. Mene siis tietä myöten, mutta pidä kiirettä", hän sanoi.
Marte näytti vielä hivenen huolestuneelta. "Pärjäätkö sä täällä sen aikaa? Mä voin kysyä emäntää sun seuraksi..."
Lizard ilmaisi mielipiteensä asiasta runsaiden kirosanojen kera. "Selviän kyllä yksin niin kauan kuin on tarvis."
"...Ja vielä kauemmin, jos ainoa auttaja on se kamala lehmä", hän lisäsi mutisten. Tämän kuultuaan palvelustyttö virnisti ajatellen ilmeisesti, ettei toisella ollut mitään hätää ja poistui huoneesta nyökättyään kuittaukseksi. Juoksuaskeleet etääntyivät.
Lizard puhalsi keuhkonsa lähes tyhjiksi palatakseen normaaliin hengitysrytmiin ja hieraisi otsaansa nyrkinsyrjällä. Iho hehkui huoneen koleudesta huolimatta. Hän yritti aktiivisesti rauhoittua kuin olisi vain valmistautunut vaikeata loitsua varten, mutta sydän hakkasi aivan liian lujaa, niin kovaa, että hän tunsi selvästi sen raivoisan sykkeen. Kunpa Marte pitäisi kiirettä. Lizard puri kevyesti huultaan ja keskittyi kuuntelemaan alakerran ääniä. Palvelustyttö oli törmännyt taas emäntään, mutta kerrankin eukko malttoi olla karjumatta, eikä Lizard erottanut keskustelusta sanaakaan.
"Sano hänelle, että saisi huolehtia vain omista asioistaan", Lizard kuiskasi, vaikka tiesi ettei tyttö voinut kuulla sitä. Hän kurtisti kulmiaan niin että silmiä pakotti, mutta sitten uusi supistus mursi hänen keskittymisensä. Nainen kääntyi kyljelleen ja puristi patjan reunaa irvistäen entistä pahemmin. Loppuvaiheessa hän kuuli pääoven pamahtavan kiinni, joten Marte oli varmaan kuitenkin onnistunut puhumaan emännän ympäri. Vei vielä pienen hetken ennen kuin Lizard tunsi pystyvänsä siirtymään ikkunan luo seuraamaan toisen lähtöä. Hän kierähti ympäri, nousi istumaan ja luisui alaspäin kunnes paljaat jalkapohjat kohtasivat kylmän lattian. Pari nopeaa askelta eteenpäin veivät hänet perille. Sitten tukeva ote ikkunalaudasta varmisti tasapainon siltä varalta, että kouristaisi ennen kuin hän ehtisi palata vuoteeseen.
Kylmää hohkasi lasiruutujen raoista ja hänen hengityksensä muodosti ikkunaan sumean läiskän, joka himmeni vaaletakseen taas uuden tuhahduksen myötä. Ulkona oli jo hämärää ja loppumattomat lumikinokset näyttivät sinisiltä. Lizard ei taaskaan kiinnittänyt huomiota maiseman kauneuteen, sillä hän näki vain sen tärkeimmän ominaisuuden - autiuden. Vaikka hän tiesi, että hevosen valmistamiseen menisi aikaa odotti hän silti Marten ilmestyvän nurkan takaa hetkenä minä hyvänsä.
Taas kului suorastaan ikuisuus, jonka jälkeen uusi supistus vei hänen huomionsa. Kun hän jälleen katsoi ulos, näkyi pihalla pieni hahmo suuren nelijalkaisen vieressä. Molempia ympäröi pimeässä hehkuva lämpöaura. Tyttönen heilautti kättään, nousi sitten satulaan ja kannusti ratsunsa laukkaan.
Lizard käänsi selkänsä ikkunalle ja kömpi huokaisten takaisin vuoteeseen. Siellä hän hieroskeli kylmenneitä varpaitaan saadakseen lämmön palaamaan ja sujautti sitten jalkansa takaisin peiton alle. Ensijärkytys oli jo ehtinyt hälvetä. Nyt hän oli tehnyt asian puolesta kaiken minkä voi ja saattoi vain odottaa.

(11. 5. 2003)
Supistukset alkoivat jo käydä pahoiksi ja nainen ihmetteli, missä kätilö viipyi. Jos tämä olisikin kieltäytynyt saapumasta, olisi tätä hakemaan lähetetyn palvelustytön pitänyt jo palata. Lizard pohti mahdollisuuksia selvitä synnytyksestä kunnialla ilman yhtään avustajaa, edes nuorta tyttöä. Kyllähän eläimetkin saivat poikasia ihan itsekseen, mutta hän ei ollutkaan mikään eläin. Ne kai tiesivät automaattisesti mitä tehdä, mutta hänellä oli paha aavistus siitä, että hän teki jo nyt jotain väärin. Ja hän yritti vain hengittää rauhallisesti! Sekin kävi liian hankalaksi pahimpina hetkinä, ja aina kun kouristava tunne loppui väliajaksi hänen täytyi haukkoa henkeä toipuakseen hapenpuutteesta.
Yhtäkkiä hänestä tuntui ettei hän voisi lojua vuoteessa enää hetkeäkään. Hän luisui lattialle ja kiersi ikkunan luo ottaen tukea ensin sängynpäädystä ja sitten seinästä. Toiveikkaana hän loi katseensa alas pihalle. Aurinko oli jo laskenut, mutta infranäöllä olisi erottanut, jos alhaalla olisi liikkunut ketään. Piha oli täysin tyhjä, eikä siellä hohtanut edes vanhoja jälkiä. Pakkanen tuhosi ne hetkessä. Hän antoi katseensa liukua yli maiseman jota hädin tuskin erotti, mutta mitään ei ilmestynyt. Pettyneenä hän puri huultaan ja käänsi puiset luukut ikkunan eteen. Marte palaisi sitten jos tai kun palaisi, luultavasti yksin, eikä ulos tuijottaminen voisi mitenkään vauhdittaa asiaa. Ehkä ikkunaluukut estäisivät vähän kylmää pääsemästä huoneeseen. Lizard toivoi, että huoneessa olisi ollut takka, vaikka tulen katseleminen saikin aina hänen silmänsä kirvelemään. Lämpö olisi ollut sen arvoista. Hän kaipasi jo peiton alle, mutta vain sairaat ja heikot lojuivat vuoteessa. Hän oli voimakas, kaikesta huolimatta. Usko siihen joutui kyllä koville taas uuden supistuksen myötä, mutta tällä kertaa hän yritti olla pidättelemättä hengitystään.
Tilanne näytti käyvän hetki hetkeltä pahemmaksi ja kohta hän varmaan kupsahtaisi pyörtyneenä lattialle ellei keksisi miten hallita tilannetta. Seuraavan kivuttoman jakson aikana hän sai yhtäkkiä päähänsä pistää villasukat jalkaan. Olihan siinä suoja lattian hyytävyyttä vastaan, mutta hetki oli tuskin paras pukemiselle. Seuraavassa hetkessä hän lojui selkä seinää vasten kaapin vieressä, mutta oli sentään onnistunut tavoitteessaan.
Alkuun hän jaksoi vaeltaa ympäri huonetta, mutta vähitellen tuska pakotti hänet vuoteeseen, ensiksi vain supistusten ajaksi, mutta kun ne pahenivat hän ei jaksanut lähteä liikkeelle edes lepojaksoina. Vedet tulivat sänkyyn ja pian huoneen viileys teki kosteuden erittäin epämukavaksi, mutta hän ei pystynyt nousemaan.
Vihdoin viimein kuului ääniä käytävästä, mutta hän ei jaksanut innostua, sillä tiesi että siellä oli vain Marte, yksin. Palvelustytön askeleet olivat laahustavia, joten mitään hyviä uutisia ei voinut odottaa. Lizard käänsi selkänsä ovelle kun kuuli sen avautuvan.
"Saanen arvata, hän ei suostu hoitamaan kuin ihmisiä?" hän mutisi enemmän itsekseen kuin sisääntulijalle.
"Ei, parantajan oli vain pitänyt lähteä huolehtimaan jostain kuumetautisesta jolla oli kiire. Siitä oli ilmoitus ovessa", Marte ilmoitti.
Lizard huokaisi, sillä syyllä ei ollut hänelle merkitystä.
"Oloani helpottaisi suuresti, jos voisit hakea jostain puhtaan rievun ja kastella sen niin, että voisin imeskellä sitä", hän mumisi epäillen pysyisikö juomaan edes siten, sillä hän tunsi itsensä lievästi pahoinvointiseksi.
"Hyvä on", palvelustyttö kuittasi innottomasti ja lähti takaisin alakertaan. Lapsi oli varmasti väsynyt päivän raatamisesta ja kaipasi kunnon lepoa, mutta Lizard ei voinut sitä tälle sallia. Hän tarvitsi jonkun juoksemaan asioilla puolestaan nyt, kun ei siihen itse pystynyt.
Marte palasi kohta kupin ja rievun kanssa, ja Lizard otti ne vastaan. Tytön ryhti oli nyt entistäkin kumarampi ja sumentuneesta näkökyvystään huolimatta nainen ei voinut olla erottamatta lähietäisyydeltä toisen lopen uupunutta ilmettä. Lapsi ei ollut edes ehtinyt riisua ulkovaatteitaan. Kun Lizard vastaanotti toisen tuomat esineet, hän tuli hipaikseeksi tämän kohmeisia sormia ja värähti.
"Kiitos. Voit nyt mennä", hän sanoi ja upotti rievun kuppiin.
"Odotan käytävässä jos sä tarvit mua", Marte huokasi ja lähti laahustamaan ovelle.
"Ei", Lizard sanoi, pysäyttäen toisen äänensävyllään. "Mene nukkumaan."
Hän ei antanut mitään perusteluja, sillä tuo oli käsky, jota oli noudatettava sitä kyseenalaistamatta. Marte päästi epäuskoisen sihahduksen, mutta kipitti sitten pois paikalta kuin peläten, että nainen muuttaisi yhtäkkiä mielensä.
Lizard nosti likomärän rievun kasvoilleen ja pyyhki sillä otsaansa ja poskiaan. Kun hän myöhemmin muisti miksi oli alunperin rättiä kaivannut, hän pisti sen suuhunsa ja imi nestettä varovasti. Se maistui hikisen suolaiselta, mutta viilensi mukavasti.
Seuraava supistus sai hänet puristamaan kätensä nyrkkiin niin että kuppi lipesi hänen otteestaan ja kolahti lattialle. Se oli onneksi puusta veistetty eikä haljennut, mutta vesi oli silti menetetty. Hän kohdisti kaiken vihansa lätäkköön, niin kuin se olisi saanut nesteen palaamaan kuppiin, mutta tunteen aiheuttama jännitys sai hänet ponnistamaan huomaamattaan, eikä niin olisi kuulunut tehdä vielä siinä vaiheessa. Lisääntynyt kipu sai hänet valittamaan, mutta juomarätti tukahdutti äänen lähes olemattomaksi urinaksi. Kun kohta hellitti, hän imi taas vettä rievusta. Se ei riittänyt janon sammuttamiseen ja lopulta hän sylki rätin ulos. Sylki oli muuttanut rievun aivan limaiseksi ja hän pudotti sen sängyn laidan yli. Se läsähti lattialla olevaan vesilätäkköön sangen kuvottavasti ja ääni muistutti Lizardia pahoinvoinnista, joka ei ollut vieläkään kadonnut. Ilmeisesti hänen mahalaukkunsa ei nauttinut tilanteesta sen enempää kuin muutkaan ruumiinosat. Hän imaisi poskiaan sisäänpäin ja puhalsi sitten, miettien vaatisiko paha olo jotain erikoistoimenpiteitä. Toisin sanoen olisiko hänen oksennettava, ja olisiko siinä tapauksessa lyhyempi matka ikkunalle vaiko pesuvadille?
Kuvitellessaan voivansa hillitä pahoinvointiaan hän jäi paikalleen niin pitkäksi aikaa, että kun hän viimein kiireessä kierähti alas vuoteesta, laskeutuen tietysti vesilätäkköön, ei hän ehtinyt avaamaan ikkunaa vaan joutui antamaan ylen lattialle. Oksennus oli varsinaista myrkkyä, sillä edellisestä ateriasta oli kulunut jo tuntikausia. Saatuaan mahansa tyhjennettyä hän tunsi heti olonsa vähän paremmaksi, ellei otettu lukuun kammottavaa hapon makua kielellä ja polttavaa tunnetta kurkussa.
Hän hoippui vuoteen ympäri pesupöydän luo ja huuhteli suunsa. Lattialle sylkemisellä ei ollut enää väliä, kun oksennus huoneen toisella laidalla tulisi kuitenkin lopulta täyttämään pienen tilan löyhkällään. Kasvojen nopean pesun jälkeen oli taas aika käydä vuoteeseen ja kärsiä. Lizard tunsi voivansa jo jotenkin aavistaa supistusten rytmin, vaikkei se pysynytkään tasaisena. Seuraavassa välissä hän ehti käydä avaamassa ikkunan raolleen hälventääkseen oksennuksen lemua. Menneiden vuosien harjoittelu oli valmentanut häntä säilyttämään toimintakykynsä myös kivun kourissa, vaikkei hän silloin ollut osannut aavistaakaan joutuvansa kestämään tämänlaatuisia tuskia. Kun hän kävi taas maaten hän ajatteli, ettei kidutus voisi kestää enää kovin kauan. Enää hän ei noussut, vaan käytti kaiken energiansa lapsen ulos työntämiseen.
Väsymys oli oikeastaan hänen pelastajansa, sillä kokemattomana synnyttäjänä hän aloitti ponnistamisen liian aikaisin ja olisi voinut vahingoittaa itseään, mutta uuvuttuaan hän antoi ruumiinsa toimia niin kuin se tahtoi. Loppuvaiheessa hänen oli purtava peiton reunaa pysyäkseen hiljaa. Kukaan ei saanut kuulla hänen kärsimystään. Tuntui suorastaan siltä kuin hänen ruuminsa olisi ollut repeämäisillään kappaleiksi. Tuskan kätkeminen vei varmasti lähes yhtä paljon voimia kuin synnyksen eteen tehtävä työ, mutta silti hän ei voinut päästää irti naurettavasta kunniakäsityksestään.
Hän siirtyi kontalleen antaakseen lapselle tilaa tulla ja ponnisti taas. Pahimmalla hetkellä paine muuttui yhtäkkiä teräväksi kivuksi, ja hän tiesi tehneensä jotain väärin. Kohta kuitenkin helpotti vähän ja hän tunsi tapahtuman olevan lopuillaan. Muutaman seuraavan supistuksen aikana lapsi työntyi kokonaan ulos ja luiskahti peitolle kuin nukenhahmoinen iilimato. Nainen tuijotti vauvaa hiljaa tuhisten ja kellahti sitten kyljelleen varoen potkimasta vastasyntynyttä. Häntä inhotti jotenkin koskettaa sitä tietäessään sen kamalan alkuperän, mutta lopulta hänen oli poimittava vauva syliinsä. Olihan se kuitenkin hänen lapsensa. Olento makasi velttona hänen käsissään näyttäen jotenkin epämuodostuneelta hänen silmissään, vaikka sillä olikin kaikki tavalliset ruumiinosat, eikä muuta ylimääräistä kuin tuo limainen köysi joka roikkui sen navasta.
Lizard huokaisi ja työnsi sormensa lapsen suuhun arvellen että sen kurkkuun oli mennyt jotain. Oli hänen ainakin yritettävä. Kerran hän oli nähnyt miten tavallinen maamies oli herättänyt henkiin jokeen hukkuneen lapsen ja toimi nyt tuon mallin pohjalta. Hänen täytyi puhaltaa vauvan keuhkoihin vain kerran kun se jo värähti ja päästi parkaisun, kun heidän huulensa erkanivat. Vaiettuaan lapsi köhi pari kertaa ja avasi sitten silmänsä.
"Al'doer ulu dro", Lizard tervehti poikaansa ja laski tämän sitten viereensä vuoteelle. Napanuorasta oli vielä päästävä eroon. Hän tunsi kuvotusta ymmärtäessään että ylimääräinen osa lasta (näin hän asian käsitti) oli vielä hänen sisällään. Hän yritti saada istukan ulos vetämällä napanuorasta, mikä tuskin oli kovin terveellistä, mutta kohtu oli yhteistyöhaluinen ja päästi irti melko nopeasti. Kun jälkeiset olivat poistuneet nainen nosti ne pojan viereen siltä varalta, että lapsi tarvitsisi niitä johonkin. Sitten hän käänsi selkänsä pikkuiselle ja puristi ruumiinsa sykkyrään kuin yrittäen pitää itseään kasassa.
Tyhjyys tuntui kamalalta, vaikka hän oli aiemmin kärsinyt kovasti mahan koosta. Tuntoaisti toimi yhtäkkiä inhottavan tarkasti. Jokin tahmea sai reidet liimaantumaan yhteen ja yöpaita oli hien kostuttama. Lakanan märkyys oli muuttunut kylmästä lämpimäksi ja sekin oli jotenkin tahmea. Ikkunanraosta tuleva viima kiusasi paljasta ihoa, mutta silti hänellä oli epämukavan kuuma. Hän olisi tahtonut päästä eroon noista inhottavista aistimuksista, muttei jaksanut liikkua. Ainoa pakotie johti tajuttomuuteen.

(17. 5. 2003)
Vauvan itku porautui läpi tajuttomuuden. Joku tarttui naista olkapäästä, ja hän yritti epätoivoisesti puolustautua, muttei jaksanut kunnolla edes kohottaa kättään saatika sitten hyökätä. Kohta hän kyllä ymmärsi, ettei toinen yrittänyt vahingoittaa häntä, vaan ainoastaan saada häntä hereille. Hän avasi silmänsä, mutta kuva oli tavallistakin sumeampi, eikä hän jaksanut pitää silmiään auki hetkeä pidempää, vain tarpeeksi kauan tunnistaakseen vieressään seisovan palvelustyttö Marteksi. Kukapa muukaan se olisi ollut? Lizard kääntyi selälleen ja hapuili paikkaa vierellään kunnes kohtasi huudon lähteen. Vauva hiljeni lähes heti, kun hän kosketti sitä. Sen iho tuntui omituisen viileältä, ja tuon tunteminen sai hänet värähtämään. Kylmyys ei ollut luonnollista. Tai ehkä ikkuna oli vain jäänyt auki liian pitkäksi aikaa. Hän mutisi Martelle, että tämän pitäisi sulkea ikkuna.
"Oletko sä hereillä nyt? Suljin sen jo aiemmin, yöllä", tämä vastasi lähes kuiskaten.
"Mikä... aika on nyt?" Lizard kysyi kankeasti.
Tuntui kuin hän olisi nukkunut kokonaisen vuoden saamatta kuitenkaan todellista lepoa. Suussakin maistui kamalalta.
"Nyt on aamu. Aurinko nousi jo jonkin aikaa sitten. Mä tulin koska lapsi piti taas meteliä, ihmiset häiriintyivät", Marte selitti. Lizard nyökkäsi kuittaukseksi. Hän pyöritteli sylkeä ympäri suuta, mutta siitä ei ollut paljon apua.
"Vettä. Tuo minulle", hän mumisi ja nuolaisi sitten huuliaan.
"Selvä. Pysy sä vain hereillä sillä aikaa", Marte vannotti ennen poistumistaan. Lizard yritti, mutta se ei ollut niin helppoa. Hän tunsi itsensä uskomattoman uupuneeksi ja olisi mielellään antanut tajuttomuudelle vallan. Hän oli varmaan menettänyt kovasti verta viime yönä.
Hän avasi silmänsä uudestaan räpytellen ja kohottautui suurella ponnistuksella puoli-istuvaan asentoon. Joku oli peitellyt hänet puoliksi. Itse hän ei ollut jaksanut siitä huolehtia. Työntäessään peiton syrjään paljastui lakanassa mittava tumma läiskä. Hän ei ehtinyt katsella sitä tarkemmin, sillä hankala asento aiheutti lieviä kipuja, joiden takia hän näki parhaaksi painua takaisin makuulle. Verta se oli kuitenkin ollut. Patja oli varmaan mennyt piloille, mutta vähät siitä. Kunhan majatalon isäntä ei keksisi periä korvausta siitä turhan pikaisesti. Hän voisi maksaa sitten myöhemmin. Siten saisi helpoiten ihmiset pois kimpusta, sillä olisihan liioiteltua käydä lahtaamaan porukkaa yhden patjan takia.

(23. 5. 2003)
Nainen istui sängyllä imettämässä pientä poikaansa. Hän oli oppinut homman nopeasti kuin luonnostaan, sillä pakkohan pentua oli ruokkia, mutta tapa tuntui vieläkin jotenkin hermostuttavalta ja eläimelliseltä. Ruumis pakotti hankkiutumaan eroon maidosta silloinkin, kun hän olisi vain tahtonut unohtaa velvollisuutensa ja heittää lapsen seinälle tai ulos ikkunasta tai muuta vastaavaa. Tuollainen tunne ei ollut mitenkään harvinainen - jo monta kertaa hän oli leikitellyt julmalla ajatuksella pojan surmaamisesta, mutta aina jokin oli estänyt häntä. Ties vaikka demonilla olisi vieläkin ollut jonkinlainen yhteys hänen mieleensä, vaikkakin hän piti ajatusta epätodennäköisenä, sillä telepatian käyttäminen olisi herättänyt paljon vähemmän huomiota kuin vauvan joka käänteessä pitämä meluisa konsertti.
Miten noin pienestä saattoikin lähteä niin kova ääni? Hän oli yrittänyt opettaa poikaa pysymään hiljaa estämällä tämän hengityksen kun tämä aloitti metelin, mutta tuloksetta. Jonain kertana hän varmaan veisi tukehduttamisen liian pitkälle ja tappaisi lapsen... Ja silloin hänen rintansa varmasti räjähtäisivät kaikesta siitä käyttämättömästä ravinnosta. Ensialkuun hänen nälkiintyneestä ruumiistaan oli lähtenyt maitoa vain tipoittain, mutta nyt kun tuotanto oli päässyt vauhtiin, hän tunsi olevansa kuin mikäkin lehmä!
Aluksi hän oli ajatellut kuolevansa pian, ensiksi verenvuotoon ja sitten väsymykseen, mutta vastoin odotuksia hän tunsi voimistuvansa päivä päivältä. Nyt nainen saattoi jo käydä alakerrassa, vaikkakin hänen läsnäolonsa aiheutti levottomuutta majatalon ihmisasukkaissa ja viime päivinä monet olivat vaivihkaa lähteneet tiehensä. Hän oli vähitellen hyväksynyt äitiytensä, mutta ihmetteli yhä välillä mikä kohtalon oikku oli valinnut hänet tuohon tehtävään. Eihän hän tiennyt mitään vauvoista! Viime päivien aikana hänelle oli selvinnyt useita omituisia seikkoja, joissa ei kai oikeastaan ollut mitään epätavallista, mutta ne jaksoivat silti ihmetyttää häntä.
Muistelut keskeytti vauvan varoittava ähkäisy: Poika oli tullut kylläiseksi ja pullauttanut nännin suustaan. Lizard yritti houkutella lasta juomaan vielä vähän, mutta tämä väänsi pikku kasvoilleen sangen torjuvan ilmeen. Ei sitten... Nainen mietiskeli taas olisiko mahdollista, että rinnat täyttyisivät liikaa ja poksahtaisivat. Se ei olisi kovin mukava kokemus...
Hän kiepsautti lapsen parempaan asentoon, jotta tämä voisi toteuttaa yhden niistä omituisista rituaaleistaan, nimittäin oksentamisen. Kun lapsi oli pulauttanut ensimmäisen kerran, hän oli yllättynyt ja närkästynyt asiasta, mutta Marte oli selittänyt, että kaikki vauvat tekivät niin. Tyttö muisti asioita siltä ajalta, kun hänen pikkusiskonsa oli ollut pieni, ja noista tiedoista oli paljon apua. Valitettavasti hän ei tiennyt, miten röyhtäyttämisen olisi voinut suorittaa siistimmin. Lizard piti pyyheliinaa olkapäällään, mutta puvulla oli vanhoja jälkiä ohi menneistä pulautuksista. Ne eivät olleet mitenkään omiaan herättämään kunnioitusta, mutta hänellä ei ollut vaatteita vaihdettavaksi asti.
Hän tuhahti hymyillen ajatellessaan miltä mahtoi näyttää muiden silmissä. Onneksi huoneessa ei ollut peiliä. Varsinainen maantierosvo hänkin oli... Naisen hymy hyytyi hänen tajutessaan, että lapsi pysyisi täysin avuttomassa tilassa vielä vuoden tai pari, ja senkin jälkeen tulisi vaatimaan jatkuvaa vahtimista. Missäköhän iässä sille voisi alkaa opettaa itsepuolustusta ja aseiden käyttöä? Hän ei muistanut missä vaiheessa oli itse lapsena aloittanut noiden taitojen opettelun, joten siitä ei ollut apua. Eikä hän edes tiennyt, missä määrin voisi luottaa pojan kehossa loisivaan demoniin. Niin kauan kun ruumis olisi heikko, sitä ei kannattaisi käyttää hyökkäyksiin armasta huoltajaansa vastaan, mutta jossain vaiheessa hän kävisi tarpeettomaksi. Hän mietti, oliko minkään arvoista kasvattaa tuota penikkaa vain herätäkseen jonain kauniina aamuna puukko kyljessä.
Hän nosti lapsen käsivarren mitan päähän ja tarkasteli tätä kulmat kurtussa. Vauva roikkui hänen otteessaan kuin pökertynyt jäniksenpoika, kykenemättä edes kannattelemaan omaa päätään. Pikkuinen vaikutti hyvin heiveröiseltä ja viattomalta, mutta silti hän ei voinut tuota katsellessaan unohtaa sitä hirveää tapahtumaa, josta lapsi oli saanut alkunsa. Pehmeä kuori kätki alleen pirullisen ytimen, ja vain hän tiesi siitä. Lapsen hylkääminen ei estäisi tätä etsimästä häntä käsiinsä aikuiseksi kasvettuaan ja tappaminen taas voisi johtaa siihen, että demoni ottaisi ruumiin täysin haltuunsa. Vahingollista käytöstä voisi ehkä estää kunnon kasvatuksella. Kyllä, hän pitäisi lapsen ja opettaisi tälle kuria ja kunnioitusta. Ehkä siten tämä voisi oppia voittamaan demonin ja hallitsemaan sitä.
Poika vikisi ja kiemurteli kylmissään, ja nainen puristi hänet rintaansa vasten tietäen, että muuten pikkuinen alkaisi taas rääkyä. Hän ei ollut vielä hankkinut pienokaiselle vaatteita ja tämä sai selvitä pelkissä kangasvaipoissa näin ruokinta-aikoina. Huopaa ei ollut syytä päästä tahriintumaan.
"Mitä, taasko sinulla on nälkä?" hän mutisi lapsen hamutessa taas tissiä. Hän huokasi ja vaihtoi asentoa. Tähän tulisi kulumaan vielä tovi.