Mipi palasi pian, kantaen höyryävää pikku kulhoa tarjottimella. Hän laski sen Auquimin syliin.
"Syö nyt."
Auquimilla ei ollut muutakaan mahdollisuutta, kun Mipi vahti. Hän hämmenteli ensin pitkään keittoa, että se jäähtyisi. Vaaleanpunaiset, limaisen näköiset lihanpalat kelluivat maidon joukossa juureskuutioiden keskellä. Kuka tahansa muu olisi varmaan pitänyt sitä hyvänä ateriana, mutta Auquim oli vähentänyt lihansyöntinsä hyvin vähään. Suurin osa Valkoisista velhoista oli kasvissyöjiä, eikä hänellä ollut syytä käyttäytyä poikkeuksellisesti.

Hän pisti suuhunsa ensimmäisen lusikallisen ja poltti suunsa sekä kuumuuden että mausteiden takia, muttei hyvän kasvatuksensa vuoksi mennyt sylkemään ruokaa suustaan. Joissain paikoissa siitä olisi voinut saada kuolemantuomion. Hän nieli varovaisesti ja jatkoi keiton sekoittamista. Mipi nyökkäsi hyväksyvästi, vaikkei Auquim sitä huomannut.

Lopulta keitto jäähtyi tarpeeksi ja Auquim pystyi syömään sen normaalisti. Hänellä olikin kamala nälkä. K'pokkun liha maistui yllättävän hyvältä, mikä johtui varmaan mausteista tai kovasta nälästä. Lisää hän ei uskaltanut pyytää, ettei Mipi olisi luullut häntä ruoan perässä juoksijaksi.
"Piditkö siitä?" Mipi kysyi.
"Oli hyvää, kiitos", Auquim sanoi ja ojensi lautasen takaisin. "Miksi sinä muuten teet kaiken täällä? Eikö täällä ole apulaisia?"
"Tini auttaa aina välillä, mutta hänen täytyy myös opiskella. Eikä täällä paljon väkeä tarvita, sillä tavallisesti ne joilla on kyky parantavat toisensa ja minä parannan ulkopuolisia."
Auquim katsahti Mipiin. "Oletko sinä Tinin mestari?" hän kysyi.
"En, Aruis on. Katsos, minä olen Tinin täti", hän selitti.
"Oletko?" Auquim ihmetteli.
"Kyllä, Tini on minun veljentyttäreni", Mipi sanoi.
Auquim katsoi pulleaa naista tarkemmin, ja vertasi kuvaa Tinin muistoon. Ulkoisissa piirteissä ei ollut mitään yhteistä, Mipillä oli jopa punertavat hiukset. Heidän käyttäytöksestään saattoi kuitenkin löytää samanlaisia piirteitä.
"Missä hänen vanhempansa ovat?" Auquim kysyi madaltaen ääntään.
"Sinähän käyt kiinnostuneeksi. Missä omasi ovat? Toisaalta, voinhan minä kertoa, se ei haittaa ketään", Mipi sanoi nopeasti, ja aloitti kertomuksensa:
"Veljeni Petuil ihastui Tinin äitiin jo nuorena. Se oli molemminpuolista, tai niin he sanoivat, mutta en ole enää niin varma asiasta. Petuil oli Harmaa velho, Kokeensa suorittanut, Aagi taas opiskeli vielä, aivan kuin minäkin silloin. Tapasin häntä päivittäin, mutta hän vaikutti aina sulkeutuneelta. Toisin oli Petuilin seurassa, silloin hän oli iloisella päällä koko ajan. He menivät naimisiin ja saivat Tinin ja Kavuisin sitten kolmantena vuonna."
"Kaksoset? Missä hänen veljensä on?" Auquim ihmetteli.
"Kavuis valitsi ruumiillisen taistelun. Hän on nyt opettelemassa karavaanin puolustajaksi. Ajattele, miten maailma voi antaa kaksoset sellaiselle naiselle? Heillä taisi olla sitä ennen epäonnea yrityksissä, ehkä Aagi kulutti liikaa voimiaan taikuuteen. Hän lähti Luolaan heti, kun lapset olivat oppineet syömään kiinteää ruokaa. Ja kun hän palasi, hän oli muuttunut."
"Musta velho?" Auquim kuiskasi.
Mipi nyökkäsi ja huokaisi. "Aagi ei tietenkään saanut enää palata Harmaalinnaan, vaan joutui lähtemään Pahakorpeen, muiden kaltaistensa seuraan. Tavalliset eivät elä siellä kauaa, mutta hän on vahva. Mahdollisesti hän on hengissä."
"Entä veljesi, Petuil? Puhut hänestä menneessä aikamuodossa. Onko hän..."
"Kyllä, hän on kuollut. Hän ei voinut uskoa, että Aagi oli hyväksynyt suurimman pahuuden. Hän tuli hulluksi, alkoi hyökkäillä muiden kimppuun ja kysellä, missä hänen vaimonsa oli. Hän tiesi sen kyllä, muttei uskonut, ennen kuin Manuim, suurmestari, sanoi hänelle sen. Petuil lähti heti Pahakorpeen ja jättiläiskynsikäs tappoi hänet. Kavuisille luvattiin paikka sotamestarin huoneesta. Tini jäi minun huollettavakseni. Hänen takiaan jätin Kokeen käymättä kokonaan, en uskaltanut mennä sinne. Sain sentään tämä paikan, mutta kykyni hupenevat päivä päivältä."
Auquimilta vei hetken tajuta että tarina oli päättynyt, ja hänelle tuli kiire rikkoa syntynyt hiljaisuus.
"Tahdotko kuulla minun tarinani? Se ei kyllä ole mitään tuon rinnalla, mutta..."
"Tarina tarinasta", Mipi vastasi hiljaa.
"Asun Aukion kylässä, Kirkasmetsän laitamilla. Isäni nimi on Seguis, mutten tiedä milloin hän nai äidin. Äitini taas oli Sasi, mutta hän on kuollut nyt. Vanhin sisareni, Keni, ylitti Pienen kuuman kun olin noin kahdeksan ja Kagi, toinen sisko, meni itään sillä aikaa kun olin sairas. Olin yrittänyt mennä Luolaan ilman sitä riipusta, siitä se johtui..."
Mipi henkäisi hämmästyneesti, mutta Auquim ei antanut hänelle tilaisuutta kysellä asiasta.
"Olin siis silloin jo opissa, 11-vuotiaasta alkaen, mutta muutin vähäksi aikaa pois mestarini luota kun olin sairaana. Muutenhan en olisi varmasti ikinä edes saanut tietää sisareni lähdöstä. En käynyt usein kotona, eikä perheeni käynyt ikinä Benuitin luona - isä kun ei pidä velhoista, jostain syystä", Auquim jatkoi. "Minulla on vielä nuorempi veli, Tasuif. Isälle hän tuntuu olevan ainoa lapsi."
"Mihin äitisi kuoli?" Mipi kysyi johdatellen.
"Hän sai jostain iso haavan jalkaansa. Se tulehtui ja siitä alkoi valua mätää. He eivät tahtoneet kutsua Benuitia, joten haava paheni. Jalka turposi kuulemma kaksinkertaiseksi. En tosin itse nähnyt sitä, kun olin Benuitin luona koko sen ajan. Lopulta Koruit katkaisi kirveellä jalan kun se oli alkanut jo mustua, mutta oli sairaskuu, joten siitä ei ollut hyötyä."
Auquim puhui tunteettomalla äänellä, kuin hänen vanhempansa olisivat olleet hyvin kaukaisia, vieraita ihmisiä.
"Onpa sinullakin ollut synkkä elämä", Mipi totesi.
"Minusta tulee silti Valkoinen", Auquim kuiskasi hyvin hiljaa.
Mipi lähti viemään kulhoa pois. "Tuletko takaisin keskustelemaan?" Auquim huusi hänen peräänsä.
"Ellei muuta ilmaannu", Mipi lupasi.
Auquim painui takaisin makuulle ja alkoi miettiä mahdollisia puheenaiheita, mutta ajatukset katosivat naisen viipyessä. Mipillä oli kiireitä toisaalla erään naisen murtuneen käden hoitamisessa, ja Auquim ehti nukahtaa sillä aikaa.

Auquim!
Se on pakko olla Tini, Auquim ajatteli ja heräsi. Toinen oli kuulostanut järkyttyneeltä. Hän luki telepatialoitsun.
Tini? Missä olet? Mikä on hätänä?
Yhteys tuntui olevan niin heikko ja häilyväinen, ettei muuta kuulunut. Se pysyi silti auki. Auquim aisti sen suunnan ja tiesi, että Tinillä oli jotain vialla. Hän nousi ja astui lattialle. Se tuntui heiluvan hänen allaan. Hän otti toisen askeleen ja joutui yhtäkkiä tukemaan käsillään, ettei olisi lentänyt rähmälleen lattialle.
"Toimikaa!" hän sähähti jaloilleen. Ne eivät totelleet sen paremmin. Kun hän oli päässyt vääntäytymään kontilleen asti, Mipi tuli sisään.
"Minne sinä olet matkalla?" hän kysyi tiukasti, ilmeisesti koska paikalla oli toinen kuulija.
"Tinillä on jokin hätänä, hän otti minuun yhteyttä", Auquim sanoi ja kääntyi istumaan.
"Käskikö hän sinun tulla?"
"No... ei, hän vain sanoi nimeni", Auquim vastasi tajuten vähitellen oman typeryytensä.
"Hän on aina vähän väliä pulassa, se ei ole sinun ongelmasi", Mipi sanoi hiljaa, mutta tiukasti. "Nyt takaisin vuoteeseen."
Auquim totteli heti. Hän katsoi, kun Mipi avusti hitaasti toista naista kiipeämään vuoteeseen, jonkinlaisen valon kiertäessä tämän kättä. Sitten Mipi luki loitsun ja nainen nukahti. Viestiyhteys sekoitti yhä Auquimin mieltä, kunnes se yhtäkkiä katkesi. Hän hätkähti ja purki sitten loitsun. Mipi katsahti häneen.
"Et ole vielä tarpeeksi kunnossa loitsiaksesi ja voit häiritä parannusloitsuja."
Auquim vilkaisi kätensä loukannutta potilasta. "Anteeksi", hän sanoi.
Mipi puuskahti jotain ja lähti kävelemään pois huoneesta. "Odota!" Auquim huudahti. "Millainen mies se Aruis on?"
Mipi huokaisi taas ja pysähtyi. "Hän on paha."
"Satuttaako hän Tiniä... Usein?"
"Ei pahimmalla tavalla. Muuten kyllä. Mestaristaan ei voi erota, joten et voi mitenkään auttaa Tiniä."
Mipi jatkoi matkaansa ulos, näyttääkseen keskustelun päättyneen.
Ei ole mitään mitä voisit tehdä, Auquim sanoi itselleen. Hän huokaisi. Ja laukaisi etsintäloitsun. Tinin henki, hyvin häilyväinen, sijaitsi aika lähellä lännessä, neljän seinän takana. Tyttö oli kovin heikkona. Auquim luki nopeasti voiman siirron. Maksan vain takaisin sen, minkä annoit, hän viestitti. Voimaa meni kuitenkin paljon enemmän. Samalla kun Tini vahvistui Auquim itse heikkeni ja lopulta hän ei jaksanut enää ylläpitää loitsuaan vaan vaipui uneen.

Auquim heräsi jälleen. Hänellä oli hirveä nälkä! Mikäköhän aika päivästä nyt oli? Hän yritti kohottautua istumaan, mutta huomasi kauhukseen, ettei pystynyt. Hän kiljaisi. Mipi saapui kohta paikalle, valopallo taas otsallaan. "Mitä täällä melutaan?" hän sähähti.
"En voi liikkua!" Auquim vikisi.
"Se on takaisku, voimasi palaavat varmaan pian. Yrittäisit nyt olla hiljempaa, ettet häiritsisi Lesiä. Hänellä on paljon kipuja." Mipi vilkaisi käsi siteessä makaavan naisen suuntaan. "Olet muutenkin vinkunut pitkin yötä."
"Onko nyt yö?" Auquim ihmetteli.
"Kun palasin tänne eilen iltapäivällä, olit umpiunessa. Siitä tänne olet nukkunut. Kyllä, nyt on yö."
"Jaa..." Auquim sanoi haukotellen.
"Voinko nyt mennä takaisin nukkumaan, vai tarvitsetko jotain?" Mipi kysyi.
"No... minulla on aika kova nälkä..."
"Sen kanssa saat luvan odottaa aamuun. Kokkikin nukkuu jo. Yritä vain kestää."
Auquim sulki silmänsä ja käski murisevaa mahaansa olemaan hiljaa ja antamaan hänen nukkua.

Aamulla Auquimia odotti kipollinen puuroa, jonka hän söi hyvällä ruokahalulla. Jäsenet toimivat taas lähes normaalisti. Hän pystyi kävelemään huoneen päästä päähän Mipin tukemana, mutta se vei voimia. Sen jälkeen täytyi taas levätä.
Tulenkohan ikinä kuntoon? Auquim mietti kärttyisästi.

Auquim, kuuletko minua? Se oli Benuit. Taas kerran Auquim joutui lukemaan telepatialoitsun - Se tuli jo ilman mitään kangerteluja.
Olen täällä.
Hyvä. Oletko jo voimissasi? mestari kysyi.
Pystyn kävelemään tuen kanssa, jos sitä tarkoitat. Mikä se tehtävä on?
Sinun täytyy tavata K'gozi. Hän on Harmaa kääpiövelho ja asuu Rokgo'urnin kaupungissa.
Maan alla?
Niin. Mistä tiesit sen?
Tini puhui Rokgo'urnista kun tulimme tänne. Hän sanoi, että lentäisin selälleni jos näkisin sen, Auquin muisteli.
No, parasta opetella pysymään pystyssä, menet nimittäin sinne, Benuit pamautti.
Mitä? Nyt vai? Auquim ihmetteli.
Sanotaan vaikka huomenna, näytät tarvitsevan vielä vähän lepoa. Harmaalinnasta lähtee pikku matkaryhmiä joka päivä, yritä päästä toisten seuraan. Vuorilla saattaa tarvita hyökkäysloitsuja, vaikka matka onkin lyhyt.
Ei kai siellä ole mitään ku-k'garnin kaltaisia elukoita? Auquim hätäili.
Pahempia. Jos pysyt taistelukelpoisten seurassa, sinulla ei pitäsi olla mitään hätää.
Toivottavasti.
Menethän sinne? Tämä on hyvin tärkeää minulle, K'gozilla on muutamia hyvin harvinaisia ja hyödyllisiä loitsukirjoja, joita tahtoisin tutkia. En itse menisi mielellään sinne, sillä Harmaat eivät varsinaisesti pidä Valkoisista ja hän saattaisi joutua huonoon valoon.
Ei sinun tarvitse selitellä, mestari. Kyllä minä menen.
Kiitos.
Näin he lopettivat keskustelunsa. Ei Rokgo'urn voi olla niin ihmeellinen, kun olen nähnyt Harmaalinnan, Auquim ajatteli. Jälleen kerran hän torkkui vähän ja sai sitten taas herjoitella kävelemistä Mipin avustuksella. Elämä oli todella tylsää.

"Nyt minä kävelen itse!" Auquim ilmoitti iltapäivällä.
"Ihan miten haluat", Mipi sanoi epäillen. Tuo ei ollut ensimmäinen kerta ja mies nojasi häneen vieläkin aika raskaasti. Auquim astui askeleen eteenpäin, sitten toisen. Pieni vapina ei haitannut. Lopulta hän kosketti ovenpieltä.
"Hienoa!" Mipi kehui. Lesi taputti sängyntolppaa terveellä kädellään.
"Nyt pitäisi vielä päästä takaisin..." Auquim sanoi keskittyneesti ja kääntyi. Vapina lisääntyi. Hän tuijotti jalkojaan, ettei olisi seonnut niihin. Yläruumis alkoi tuntua paivavammalta, kuin se olisi vapaasta tahdostaan halunnut käydä makaamaan lattialle. Auquim nopeutti askeleitaan ja lähes juoksi sänkyynsä.
"Mahtavaa! Huomenna Rokgo'urniin!"
"Sinäkö? En usko..." Mipi aloitti. Silloin etuhuoneesta kuului askeleita.
"Mipi?" Tini huusi. Hän kuulosti hätääntyneeltä. Auquim yritti nähdä hänet, mutta oviverho oli vieläkin edessä.

Mipi lähti päähuoneeseen, mutta sulki verhon heti perässään. Auquim ehti nähdä vilauksen Tinistä. Tyttö näytti olevan kunnossa, vaikka olikin väsynyt, kumararyhtinen ja hyvin vakava. Auquim pystyi kuulemaan heidän äänensä, muttei saanut selvää sanoista. Hän nousi.
"Antaisit heidän olla hetken rauhassa", Lesi sanoi paheksuvasti.
"Minun täytyy tietää, mikä häntä vaivaa", Auquim sanoi ja jatkoi matkaansa.
Tini kuului lausuvan jotain kumoustaikaa. Verho vei suurimman osan sanoista mennessään. Auquim veti sen auki ja näki tytön hyvin selvästi, sillä tämä seisoi kasvot oviaukkoon päin. Nuo ennen niin kauniit lapsenkasvot olivat nyt turvonneet, arpiset ja mustelmien laikuttamat. Sitten tyttö jo peitti kasvot käsiinsä ja Auquimkin painoi katseensa lattiaan.
"Palaa vuoteeseesi", Mipi sanoi tiukasti ja kääntyi sitten lohduttelemaan Tiniä. Auquim kompasteli takaisin sänkynsä luo ja kiipesi siihen. Hän huomasi aika määrän tikkuja sormenpäissään ja alkoi vetää niitä irti hampaillaan. Kipu paransi hänen syyllisyydentunnettaan.

Mipi palasi kohta huoneeseen ja häneen nojaten kulki epäselvä hahmo, pilvitaian verhoama. Auquim tiesi sen olevan Tini.
"Voit olla täällä vähän aikaa. Hän ei tule löytämään sinua", Mipi sanoi veljentyttärelleen. Epäselvä hahmo kiipesi viimeiseen vuoteeseen ja Mipi loi sen ympärille hämärän verhon.
"Hän tulee kyllä etsimään täältä ensimmäiseksi", Tini sanoi puuromaisesti.
"Sanon hänelle, että siellä makaa mätärokkoinen. Hän ei varmasti ota sitä riskiä, että saisi sen taudin", Mipi sanoi.
"En luottaisi siihen", Tini mumisi.
"Menen valmistelemaan loitsua. Yritä vaikka torkkua sen aikaa."

Auquim joutui pitkään keräämään rohkeutta puhuakseen Tinille. Voimiakin hän tarvitsi, hän ei nimittäin aikonut enää käyttää telepatiaa, kun pystyi kävelemään ja Tini oli samassa huoneessa. Hän nousi ja kulki tytön vuoteen luo ottaen tukea sängynpäädyistä.
"Oletko hereillä, Tini?"
Ei vastausta.
"Anteeksi, että katsoin sinua."
"Kuka estäisi ihmistä käyttämättä silmiään? Saat anteeksi", Tini vastasi. "Kiitos, että annoit minulle voimaa. Muuten en ehkä olisi päässyt tänne asti."
"Pysyn pystyssä aika hyvin, joten lähden varmaan huomenna", Auquim ilmoitti.
"Takaisin Aukioon?"
"Rokgo'urniin. Yritän pysyä pystyssä sielläkin."
Tini naurahti muistaessaan vitsinsä. "Se on kyllä aika vaikuttava näky, se paikka."
"Etkö tulisi mukaan?" Auquim kysyi.
"Kunpa voisinkin!" Tini huokasi. "Mestarini ei päästä minua lähtemään. Jos lähden, se tulkitaan karkaamiseksi ja joutuisin kai lähtemään Pahakorpeen."
"Aivan niin kuin äitisi..." Auquim kuiskasi.
"Näen huultesi liikkeen", Tini huomautti. "Tämä verho on sekava vain toiseen suuntaan."
"Anteeksi", Auquim sanoi.
"Kertoiko Mipi sinulle siitä?"
"Kertoi."
Mipi palasi silloin, mulkoillen Auquimia aika pahasti.
"Ei hän kiusannut minua", Tini huomautti. Tädin ilme laantui.
"Tule nyt, kaikki on valmista", hän sanoi.
Tini toisti illuusionsa ja lähti Mipin mukaan. Sekavuus sai hänet näyttämään joltain kamalalta aaveelta. Loitsusi tehoavat mihin tahansa paitsi henkiin, Auquim muisti ja häntä puistatti. Se on vain Tini!

Myöhemmin Auquim huomasi taas torkkuneensa. Askeleet keskikäytävällä herättivät hänet. Huoneessa oli nuori poika, tutun näköinen.
"Täällä, veli", Tini huusi. Vaikka hänen ulkonäkönsä olikin kohentunut loitsun jälkeen, täysin sitä ei voitu parantaa. Niin sekavuuden verho oli vieläkin hänen vuoteensa ympärillä. Kavuis kulki sitä kohti ihmettelevän näköisenä.
"Pystytkö näkemään minut?" hän kysyi kuulostaen aika hölmistyneeltä.
"Tämä verho on sumea vain ulkopuolelta katsojille", Tini sai taas selittää.
"Saanko minä sitten nähdä sinut?" Kavuis kysyi.
"Saanko minä jos hän saa?" Auquim kysyi hiljempaa.
"Saatte, kumpikin", Tini vastasi. "Olette nähneet minut pahemmassakin kunnossa."
Auquim hoippui huoneen perälle. Hän näki Lesin kääntäneen katseensa pois heistä. Tini poisti verhon, pieneksi hetkeksi vain.
"Mipi teki hyvää työtä", Auquim myönsi. Kavuis taas oli liian järkyttynyt puhuakseen hetkeen. Ei ehkä sen takia, mitä näki, vaan koska tiesi vammojen olleen pahempia.
"Jonain päivänä sille ukolle tapahtuu vielä onnettomuus..." hän mutisi.
"Kunhan ei sinun kätesi kautta. Ei hän ole sinua loukannut", Tini sanoi.
"Etkö tahdo hänen kuolemaansa? Viimeeksi tahdoit."
"Tahdon vieläkin, mutta suurvelhoilla on keinoja saada selville tappaja. En tahtoisi nähdä sinua hirsipuussa", Tini sanoi.
Auquim huomasi taas selvästi Valkoisen ja Harmaan velhokunnan rajat. Kukaan Valkoinen ei tahtonut kenenkään kuolemaa, tai ei ainakaan puhunut siitä ääneen. Hän joutui kyllä myöntämään itselleen vihaavansa tuota Aruisia aika pahasti. Muitakin inhottavia henkilöitä hän oli tavannut, mutta oppinut välttämään heitä.
"On aina muitakin keinoja kuin toisen vahingoittaminen. Saat varmasti pian merkkisi täydennettyä ja sitten olet vapaa hänestä", Auquim sanoi.
"Älä syötä noita Valkoisten neuvoja", Tini torui. "Mestari päättää, milloin oppilas on valmis ja Aruisista saattaa olla hyvä pitää minua opissa vielä kauan aikaa."
"Varmasti Manuim huomaisi, jos olisit vuosia oppilaana. Tulisi ainakin kysymään, mikset saa oppimäärääsi täyteen", Kavuis sanoi.
"Siihen voi mennä vuosia. En tiedä, kestäkö niin kauan", Tini huokasi.
"Se huomataan varmasti viimeistään silloin, kun tulet minun ikääni", Auquim sanoi.
"Ja kuinka vanha sinä muuten olet?" Tini kysyi.
"19", Auquim vastasi ujosti.
"Neljä vuotta. Rohkaisevaa", Tini sanoi.
"Näytät vanhemmalta", Kavuis kommentoi.
"Johtuu varmaan parrasta", Auquim vastasi. Hän piti lyhyttä partaa muutenkin kuin vain vanhemman vaikutelman takia: Se kätki hänen pienen, pyöreän leukansa joka olisi muuten ollut aika typerän näköinen.
"Kauan aiot pysyä täällä tällä kertaa, Kavuis?" Tini kysyi.
"Täytyy lähteä jo huomenna, saan siitä palkan", poika pahoitteli.
"Minne tällä kertaa?" Tini kysyi ja Auquim tajusi jo, mihin hän pyrki.
"Länteen, Rokmitzaan. Mihin pyrit?"
"Auquim, Mitza on Go'urnin takana. Voisitte mennä yhdessä."
"Tajusin", Auquim sanoi.
"Käy minulle", Kavuis sanoi. "Lähtö on jo aikaisin. Selviätkö paikalle?"
"Toivottavasti. Kuinka aikaisin?" Auquim kysyi.
"Toisella tunnilla, muurien ulkopuolelta."
"Ei ongelmia", Auquim sanoi. Hänen pitäisi kuitenkin ehkä järjestää heräämisensä loitsulla.
"Se on siis sovittu", Kavuis sanoi.
"Sovittu", Auquim vahvisti.

Myöhemmin he kuulivat Aruisin saapumisen.
"Missä tyttö on?" mies murahti heti astuttuaan päähuoneeseen.
"Hän ei ole täällä", Mipi vakuutti.
Askeleet lähestyivät siitä huolimatta sairashuoneen ovea.
"Sinuna en menisi sinne, yhdellä potilaista on mätärokko." Mipi sanoi korottaen ääntään. "Se on todella pahan näköistä."
"Älä koske minuun, akka. En ole koskaan luottanut sanaasi, tiedät sen", Aruis sanoi.
Oviverho vedettiin syrjään. "Tuo sumennettu vuode se on, arvaisin", mies sanoi.
"Et todellakaan tahdo nähdä sitä", Mipi väitti.
"Et niin, meidän hyvinvointimme takiahan tuo verho on tuossa", Auquim säesti.
Aruis vilkaisi häneen edes pysähtymättä.
"Hän on todella kamalan näköinen", Lesi puuttui peliin. "Oksettava."
"Senhän sitten saan todeta itse", Aruis sanoi kylmästi ja alkoi lausua loitsua. Se kumoaisi verhon. Auquim näki Lesin peittävän kasvonsa. Ei hänkään kyllä tahtoisi nähdä, mitä Aruis tekisi Tinille jos - kun - hänet näkisi.

Hämärä verho katosi yhtäkkiä välähtäen. Auquim äännähti hämmästyneenä, ennen kuin ymmärsi tapahtuneen. Heitä katseli kuumeisen näköinen mustatukkainen nainen, jonka iho näytti siltä kuin se olisi muodostunut kuplista.
"Tulitko tapaamaan minua?" kuvatus - Tini - kysyi käheällä äänellä.
Aruis alkoi kakistella. Lesikin päästi yökkäävän äänen, kun sattui vilkaisemaan, mitä oli tapahtunut. Tini ojensi Aruisille kätensä, jonka rakkuloista vuosi kellertävää visvaa. "Sanotaan nyt oikein kädestä päivää", hän kähisi.
Aruis yökkäsi ja harppoi pois paikalta. He kuulivat oven pamahtavan kiinni.

Tuskin oli oviverho lakannut heilumasta, kun Tini alkoi nauraa äänekkäästi, taas normaalin näköisenä. Muutkin yhtyivät nauruun.
"Enpä ole nähnyt häntä koskaan noin järkyttyneenä", Tini sanoi. "Toivottavasti tämä ei ole ainoa onnistumiseni.
"Aiotko joskus palata hänen luokseen?" Auquim kysyi vakavoituen.
"Minun täytyy", Tini sanoi yhtä vakanava.
"Jos minulla olisi tuollainen mestari, en tahtoisi edes tulla velhoksi", Auquim sanoi.
"Minä tahdon. En voi lopettaa koulutustani, ennen kuin tunnen olevani valmis", Tini väitti.
"Aruis voi olla niin huono kouluttaja, että käännyt vielä Mustaksi", Auquim sanoi suorasukaisesti. Se näytti järkyttävän Tiniä, mutta hänen tyyneytensä palasi nopeasti.
"Olen itsekin miettinyt sitä", hän myönsi. "Ajattele muuten, jos olisin Musta, saisin oppia heidän kaikki salaisuutensa ja löytää keinon, jolla voisin pahiten satuttaa sitä kamalaa ukkoa!"
Auquim painoi kätensä korvilleen. "En halua kuulla tuota."
"Senkin Valkoinen!" Tini huusi, muttei kuulostanut vihaiselta.
Mipi astui sisään. "Mitä täällä melutaan?" hän kysyi tiukasti. Tini laski alas tyynyn, jonka oli juuri valmistautunut heittämään Auquimin päähän ja näytti hetken syylliseltä. Sitten hän otti taas tilanteen hallintaansa.
"Et voi ainakaan sanoa, ettei saa meluta potilaiden nukkuessa, sillä täällä ei ole muita kuin me."
"Täällä ei meluta muutenkaan, tiedät sen. Varsinainen lapsilauma!" Mipi puuskahti.
"Hän puhui Mustien opeista!" Auquim syytti ja osoitti Tiniä.
"Eikä puhuta Mustista. Jos edes harkitset Pahakorpeen lähtemistä, tapan sinut omin käsin", Mipi nuhteli veljentytärtään. Kukaan ei tainnut edes epäillä, etteikö hän niin tekisi.

Myöhemmin Mipi suoritti Tinille toisen parannusloitsun ja tyttö saattoi lähteä sairastuvalta. Nyt hänessä oli vain pieniä arpia ja mustelmat olivat muuttuneet niin kellertäviksi, ettei niitä edes voinut nähdä jos ei tarkoituksella etsinyt. Oli jo ilta. Auquim lausui loitsun, joka herättäisi hänet toisen tunnin alussa ja vaipui sitten kohta uneen. Vaikka matka Rokgo'urniin olikin lyhyt, hän tarvitsisi silti paljon voimia.