Levoton aika Essanin metsässäKihelmöinnistä huolimatta Essan päätti - aamun ehdittyä jo pitkälle - lähteä keräämään yrttejä. Hänellä oli sellainen tunne, että pian tarvittaisiin karperia ja auringonpoikasia, ja muutama haataronlehtikin olisi hyvä pistää varastoon. Hän pukeutui metsävaatteisiinsa ja otti mukaansa pari siistiä puurasiaa yrttejä varten. Sitten hän suuntasi majaltaan itään, missä oli viimeksi nähnyt lupaavan määrän nuppuja. Kunhan vain sulkanit eivät olisi talloneet niitä... Lähestyessään paikkaa hän tunsi kirvelevää vaaran tunnetta, tosin vaara ei uhannut häntä vain jotain ulkopuolista. Jo nyt hän saattoi kuulla vaimeita kamppailun ääniä. Koska Essan kulki tuulen suuntaan, mitään hajuja edestäpäin ei päässyt kantautumaan hänen nenäänsä ja se teki hänet hermostuneeksi. Siellä saattaisi olla vaikka kokonainen armeija, mutta vajavaisilla aisteillaan hän ei siltä paikalta pystynyt ottamaan selvää asiasta. Ainoa vaihtoehto oli mennä lähemmäs. Äänet voimistuivat Essanin lähestyessä ja hänelle selvisi, että väkeä oli lähistöllä vähintään puoli tusinaa ja enintään tusina. Vielä vähän matkaa ja paljastui, että kaikki taistelija olivat kaksijalkaisia, eivätkä käyttäneet metalliaseita. Ja sitten hän olikin jo niin lähellä että näki.
Kuusi sulkania ihmisen kimpussa, yksi maassa henkitoreissaan. Nuorukainen käytti aseenaan suoraa puusauvaa ja muut tietysti kynsiään. Ihminen käytteli asettaan paremmin kuin kohtalaisesti, mutta hän oli väsynyt ja haavoittunut ja Essan näki ensi vilkaisulla, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuuksia yksin ylivoimaa vastaan. Essan kohotti kätensä keskittyäkseen ja manasi taistelijoiden keskelle salamanvälähdyksen. Aloitus oli heikko, mutta se sokaisi väliaikaisesti puolet heistä. Valitettavasti loitsu vaikutti myös yksinäiseen puolustautujaan. Nuorukaisen sauva jatkoi liikettään ja osui erään sulkanin päähän, samalla kun eräs toinen sulkani huomasi tuon liikkeen liian laajaksi pysäytettäväksi ja upotti kyntensä ihmisen ohimoon. Tai niin hänen oli aikomus tehdä, mutta ajattelun ja liikkeen vilkkaudesta huolimatta tieto kirkkaasta valosta ehti kaikkien aivoihin kauan ennen kuin isku saavutti kohteensa, ja nuorukainen - omaksi onnekseen - nyökäytti päätään rajusti valolta suojautuakseen. Sulkanin kynnet pyyhkäisivät ihoa repien ja hiuksia pölläyttäen hänen päätään pitkin. Onneksi, sillä suora isku olisi melko varmasti saanut kynnet uppoamaan läpi kallon, niin vahvaa tekoa ne olivat. Sulkani jatkoi liikettään ja törmäsi käsi ojossa päin nuorukaista. He kumpikin kaatuivat (sen tyypin päälle, joka oli juuri saanut sauvasta päähänsä). Essan näki nyt hyvän tilaisuuden ja lähetti näkymättömän aallon kohti kahta oikealla seisovaa sulkania, jotka olivat onnistuneet pysymään ihmisen takana suhteessa salamanvälähdykseen ja näin välttäneen sen sokaisevan vaikutuksen. Aallon reuna osui erään paikoilleen jähmettyneen sulkanin käteen ja nyrjäytti sen sijoiltaan. Sulkani päästi kamalan tuskankarjaisun ja hänen vieressä ollut toverinsa, joka oli pahiten kärsinyt salamasta, kompuroi pelästyneen näköisenä taaksepäin, lähti juoksemaan syvemmälle metsään, ulvoen joka kerta kun oksa tai varpu läimäisi häntä. Ne sulkanit, joille aalto oli tarkoitettu, tömähtivät maahan osin toistensa päällä ja ainakin toinen pökertyi. Kätensä reväyttänyt puristi olkapäätään ja otti pari horjuvaa askelta lounaaseen päin, jonka jälkeen pyörtyi. Essan varmisti kaikkien rauhallisuuden pikku loitsulla. Nyt kun kaikki olivat maassa, eivätkä näyttäneet olevan valmiita nousemaan ylös vähään aikaan, Essan saattoi astua pois puiden suojasta. Aukeallakaan kukaan ei häntä huomaisi, ellei hän sitä itse haluaisi. Ja vaikka huomaisivatkin, kuka häntä nyt haluisi vahingoittaa? Hänhän ei koskaan hyökännyt kenenkään kimppuun kuin ainoastaan avutonta puolustaakseen tai itsesuojeluksi. Mutta kuinka paljon tuhoa olikaan kaksi pikku loitsua nyt aiheuttanut! Essan tunnusteli hengellään sulkaneja. Hänen hyökkäyksensä uhrit toipuisivat pian, mutta nuorukaisen sauvomat olivat huonommassa jamassa. Päähän osuman saanut ei ollut kärsinyt pysyvää vahinkoa, mutta pikkuruinen kallonmurtuma pahenisi varmasti mistä tahansa uudesta tällistä ja sulkani onnistuisi tuskin välttämään niitä. Hän luultavasti tulisi kuolemaan viimeistään parissa viikossa, Essan totesi rauhallisesti. Aiemmin kaatunut sulkani taas kärsi sisäisestä verenvuodosta vatsan alueella. Isku oli kai osunut palleaan ja otus aukoi vieläkin suutaan kuin rannalle nostettu kala. Yllättäen hän oli ihan tajuissaan. Ellei maksassa ollut mitään pahaa vauriota, hän saattaisi jopa selvitä. Essan kumartui koskettamaan sulkanin mahaa ja nopeutti hiukan paranemista. Otus valitti, muttei tajunnut Essanin läsnäoloa. Ja sitten itse nuorukainen. Hänellä oli useita verta tihkuvia viiltoja ympäri kehoa. Pahin oli viimeksi saatu päävamma, sitä ei saisi päästää tulehtumaan. Muutama pahannäköinen viilto reidessä ja käsivarsissa pitäisi myös ommella kiinni tai sulkea rasittvalla loitsulla, johon Essan ei tahtonut tuhlata voimiaan kun tiesi helpommankin keinon. Alustavasti hän päätti käyttää hyytymäkuorta sen aikaa, että saisi vietyä pojan majalleen. Yhden sulkanin hän päätti myös ottaa mukaansa, sen joka oli viiltänyt nuorukaisen päätä. Tämä yksilö jäisi varmasti henkiin - nyt hän oli vain lamaantunut pelosta ja teeskenteli tajutonta - ja tietäisi kertoa hänelle, miksi sellainen lauma sulkaneita oli hyökännyt yhden ihmisen kimppuun. Essan kiskaisi olennon pystyyn ja käski sitä sulkanikielellä pysymään paikallaan. Se totteli ja näytti kohta unohtaneen hänen läsnäolonsa, katseli hämmentyneenä ympärilleen ja hätkähti aina sattuessaan näkemään hänet.
Essan kiinnitti nyt huomionsa nuorukaiseen. Tämä makasi vaurioittamansa sulkanin päällä liikkumatta, mutta tajuissaan. Kotona Essan pisti sulkanin kantamaan kaivolta vettä isoon kaukaloon. Kun se oli täynnä, hän riisui ujostelematta nuorukaisen ja pesi veren ja lian pois. Hyytymäkuoren ansiosta verta vuosi enää vähän. Sitten hän alkoi ommella pahimpia viiltoja. Poika heräsi ja kiljui, sitten vain irvisteli ja lopulta pyörtyi tai nukahti. Essan voiteli haavat perinteisellä yrttitahnalla ja sitoi puhtailla rievuilla ne, jotka näyttivät sidettä tarvitsevan. Sitten hän nosti nuorukaisen omaan sänkyynsä, peitteli hänet ja lähti ulos jututtamaan sulkania.
Otus oli vieläkin hänen loitsunsa vallassa, eli melkein täysin vailla vapaata tahtoa. Se ei keksinyt, mitä olisi tehnyt vedenkantotehtävän suoritettuaan ja seisoi nyt majan nurkalla tuijotellen tylsästi rinnallaan kiipeilevää kärpästä. Nyt takaisin nuorukaisen luo. Ihminen heittelehti välillä edestakaisin ja hänen silmäluomensa nykivät, aivan kuin hän olisi jatkanut taistelua vielä unissaankin. Essan nosti roikkumaan valahtaneen peitonkulman takaisin sänkyyn, muttei herättänyt poikaa. Sen verran hän tiesi ihmisistä, ettei painajaista näkevää saanut herättää. Nuorukainen heräisi kuitenkin itsekseen kohta. Näin aavistellen Essan riisui naamionsa sekä lehtien koristaman metsäpukunsa ja pukeutui sen sijaan yksinkertaiseen hupulliseen kaapuun, ettei hänen poikkeava ulkomuotonsa olisi pelästyttänyt ihmistä tämän herätessä. Essan ei ollut ihminen. Hän muistutti jonkin verran ihmistä, mutta oli kokonaan eri rodun edustaja. Heitä oli niin vähän, ettei heillä ollut nimeä. Metsäläisistä puhuttiin ihmisten saduissa, mutta niihin ei uskottu ja rodun kuvaus oli vaihteleva eri tarinoissa: Joissakin heitä sanottiin kämmenen kokoisiksi, toisissa siivekkäiksi, kolmannessa kuolemattomiksi. Mikään näistä kuvauksista ei vastannut Essania. Hänellä oli vaalean kullanruskea iho ja punertavat hiukset, jotka eivät ikinä kasvaneet kovin pitkiksi paitsi niskasta. Ja pörrön keskeltä törrötti kaksi korvaa, joita sinä olisit sanonut ensinäkemältä kissan korviksi, mutta Essan ei tiennyt, mikä kissa oli ja hänestä hänellä oli vain metsäläisen korvat, joita hän joskus tuijotteli veden peilistä ja käänteli kuullakseen paremmin.
Nyt hän kuuli kissankorvillaan sulkanin saapuvan pihaan. Sillä oli kuin Essanin antama kori täynnä karperia ja metsäläinen otti yrtit vastaan tyytyväisenä. Lehdistä saisi parantavan kääreen ihmisnuorukaiselle. Essan ihmetteli hetken, kuinka saattoi näin hyvin arvata nuorukaisen ajatukset ja tajusi sitten huomaamattaan lukeneensa tämän muistoja. Heillä oli mielenyhteys, joka ei yleensä voinut muodostua kuin kahden magianharjoittajan välille, loitsun kautta ja useamman kohtaamisen jälkeen. Tätäkin hän pohti, kunnes törmäsi tietoon siitä, että he olivat tavanneet aiemminkin, neljä vuotta sitten. Aika sattuma. Hän ei vain saanut päähänsä, mitä silloin oli tapahtunut. Poika oli valittanut hänelle, ettei tahtonut ruveta miksikään aseenkantajaksi. Jotenkin asiaan liittyivät myös linnunpesät, mutta muuten kaikki oli ihan sekavaa. Essan pudisti päätään ja valmisti nuorukaiselle hauteen kasvojen haavaa varten. He voisivat sitten yhdessä kerätä muistoja, kunhan poika heräisi. Hän ei totta vie ollut mikään tavallinen ihmisenpentu, vaikka ehkä siltä näytti.
Päivän aikana hän kutoi vähän, keitti soppaa ja järjesti uudelleen yhden kaappinsa. Sitten nuorukainen heräsikin, ja nousi istumaan murahtaen jotain. Hän tihrusti ympärilleen suojaten kädellä silmiään, vaikka majassa oli hämärää. Essan näki turvonneen, punertavan kohdan erään harmittoman näköisen viillon ympärillä. Hän meni lähemmäs ja tarttui nuorukaisen käteen, tunnustellen pahaa kohtaa toisella kädellään.
Nuorukainen nousi puolittain ylös, tajusi sitten alastomuutensa ja vajosi takaisin sänkyyn punastuen. Essan antoi hänelle kuluneen viitan lainaksi, sillä hän oli juuri pistänyt pojan veritahraiset vaatteet likoon, ja opasti tämän sitten pöydän ääreen. Nuorukainen söi hitaasti ja kömpelösti, aivan kuin ei olisi aivan hallinnut sormiaan, ja vaihtoi lusikan lopulta vasempaan käteen. Essan katseli tätä hiukkasen huolestuneena, miettien myrkytyksen mahdollisuutta, muttei sanonut mitään. Essan palasi nopeasti taistelupaikalle ja totesi surukseen mahaan haavoittuneen sulkanin kuolleen. Muut olivat hävinneet paikalta, tavalla tai toisella. Oli viileää ja aika hämärää, sillä puiden siimeksessä päivä oli lyhyt, mutta hylätty taistelusauva erottui hyvin, eikä Essanin tarvinnut nähdä vaivaa sen etsimisessä. Poimittuaan sauvan hän keräsi rasiallisen auringonpoikasia. Ne toivottavasti parantaisivat nuorukaisen käden. Sitten hän palasi majalle.
Ihmisen haistoi jo ovelta, hänen ruumiinsa eritti pelkohikeä. Raskas hengitys otti korviin. Metsäläinen pysyi vaiti ja keitti kourallista auringonpoikasia pienessä kasarissa, kunnes niistä erottui ruskeaa, tervamaista mönjää. Sitä hän sekoitti veteen ja uitti nesteessä haavasidettä, kunnes kangas muuttui sekin ruskeaksi. Tämän kääreen hän kietoi nuorukaisen käsivarren ympärille, niin että punertava kohta peittyi. Sitten hän keitti varmistukseksi teetä auringonpoikasen terälehdistä, lisäsi keitokseen kalmanjuurta, minttua sekä vähän hunajaa, ja juotti pojalle. Tämä irvisteli kitkerää sivumakua ennen vajoamistaan parantavaan uneen.
Essan itse nukkui paljaalla lattialla uunin vieressä. -=x=-
Aikaisin aamulla metsäläinen heräsi ja ensitöikseen vaihtoi uuden kääreen nuorukaisen käteen. Helpotuksekseen hän huomasi, ettei tulehdusalue näyttänyt enää niin laajalta kuin eilen, mutta haavan kohtaan oli kohonnut paise. Myrkky pyrki ulos. Pojalla oli myös vähän kuumetta. Viillot olivat nyt umpeutuneet ja Essan poisti kaikki muut siteet, että haavat saisivat ilmaa. Hän pisti rievut likoamaan, jotta veritahrat irtoaisivat niistä. Vasta sitten hän saattoi peseytyä ja syödä.
Puolen päivän aikaan, kun Essan oli keittämässä juuresmuhennnosta, hän kuuli pojan kääntyvän vuoteessaan. Tämä heräsi pienestä tönäisystä ja metsäläinen juotti hänelle kupillisen vettä.
Kun hän kohta syötti ihmiselle muhennosta, tämä suhtautui häneen ihan normaalisti. Oli varmaan tullut siihen tulokseen, että korvat olivat vain kuumenäky.
Iltapäivällä nuorukainen heräsi taas ja pyysi vettä. Ojentaessaan hänelle kupin Essan huomasi, ettei hänen kädestään enää hohkanut kuumuutta, eikä se enää tärissyt ja poika saattoi juoda itse.
Nainen tarkasteli sillä aikaa hänen taistelusauvaansa miettien, pitäisikö se takavarikoida.
Seuraavat kolme päivää nuorukainen sai kantaa vettä, hakata halkoja, kerätä risuja sytykkeiksi, pestä pyykkiä, etsiä yrttejä ja harjoitella ruoanlaittoa. Sinä aikana hänen haavansa paranivat niin hyvin, että tikit voitiin poistaa. Ja kolmantena päivänä poika kysyi, olisiko talossa jousta.
Metsässä alkoi jo hämärtää, kun Alum palasi. Hänen vaatteensa olivat kosteat ja hihoihin oli tarttunut kuivunutta mutaa, niin että kangas tulisi tuskin koskaan enää valkoiseksi, mutta hän hymyili. Ja korissa hänellä oli kokonaista kuusi kalaa, eivätkä ne olleet mitä tahansa pikkusinttejä. Niistä saisi ruokaa vielä huomiseksikin. -=x=-
Aamiaisella Essan poimi yhtäkkiä Alumin sauvan ilmasta ja ojensi sen pojalle.- Tarkoittaako tämä, että saan lähteä? nuorukainen kysyi yllättyneenä. - Kyllä. Koska et eilen karannut, taidat olla valmis menemään. Ai niin, sauvasi ei ole enää mikään tavallinen sauva. Alum katsoi metsäläistä kysyvästi. - Pistin siihen loitsun. Kun ajattelet tätä kuviota - hän näytti sauvan varteen kaivertamaansa symbolia - ja jäätä, niin voit jähmettää jonkun paikalleen. Se vie kuitenkin voimia, joten älä tee niin liian usein. - Eikö se ole epäreilua? Että estää toista liikkumasta, niin että voi piestä häntä ilman vastarintaa. - Sinähän siitä päätät. Se voi käydä joskus hyödylliseksi. Yhtäkkiä Alum osoitti sauvallaan Essania, joka jähmettyi hetkeksi, mutta alkoi sitten nauraa. - Se tehoaisi tietysti paremmin, jos uhri ei osaisi epäillä sinua, hän sanoi. Ja Alumkin nauroi. - Voisiko minusta tulla velho, mitä luulet? - Se on sinusta kiinni. Sinulla on pieni synnynnäinen taipumus, mutta yritä nyt ensin sopeutua veljeskuntaan, jos sinusta tulisikin kunnon soturi. Jos siitä ei todellakaan tule mitään, voit palata tänne ja minä opetan sinua, Essan sanoi. - Hyvä idea, Alum sanoi. Hän sai matkaevääksi paistettua kalaa, olihan hän itse sen pyydystänyt. Joskus aamupäivällä he sitten sanoivat näkemiin.
Alumin lähdettyä metsä tuntui rauhoittuneen. Olikohan Tinja jo löydetty?
KuoletarKohtalo2
Ei ole väliä sillä, mitä muut tästä ajattelevat, mutta minä pidän tästä itse. Tämä on kunnon novelli, sillä se kertoo vain tärkeän kohtauksen jonkun elämästä ja loppuu sitten. Alunperin oli tarkoitus tehdä Alumista päähenkilö, mutta enpä sitten tehnytkään. |