Kauhujen käytävät, turman tunnelit

4. osa: K'gozi

Auquim lähti kulkemaan maanalaista portaikkoa pitkin kohti Rokgo'urnia suuren väkijoukon saattamana. Alle kahden kyynärän korkuisista kääpiöistä lähti yllättävän kova meteli. Tuli hätkähdyttävän pimeää, kun ulkoportti suljettiin. Taikalamput sisäportilla toivat kuitenkin vähän valoa. Kääpiöitä hämärä ei haitannut.
"Kaatoiko sinä kivimiehet?" yksi poika kysyi ja nyki Auquimia housunlahkeessa.
"En", Auquim sanoi hetken miettimisen jälkeen. Hän ei halunnut ottaa kunniaa siitä.
"Voi", poika sanoi ja lähti jonnekin. Auquim tuli kuitenkin muistaneeksi miksi oli sinne tullut ja tarttui pojan huppuun.
"Satutko tuntemaan velhon nimeltä... K'gozi?"
"Kegouzi? Minä ei tunne, sinä kysyy joku iso", poika sanoi ja oli kadonnut väentungokseen seuraavassa hetkessä. Auquim huokaisi. Kohta hän olikin jo sisällä kaupungissa ja kääpiöiden virta hajaantui. Muutamat jäivät tuijottamaan miestä kunniottavalta etäisyydeltä.
"Tunnetteko K'gozia? Harmaa kääpiövelho?" hän kysyi.
"Ei tunneta", joku sanoi. Muut vain puistelivat päätään.

Auquim näki nyt, miksi Tini oli sanonut kaupunkia vaikuttavaksi. Ei ainoastaan luolan lattia, vaan myös seinät olivat täynnä taloja. Toivottavasti K'gozi asuu jossain alhaalla! hän ajatteli. Sen enempää hämmästystä kaupunki ei kuitenkaan aiheuttanut. Kukaan ei olisi voinut päältäpäin nähdä hänen olevan ensimmäistä kertaa Rokgo'urnissa. Hän lähti kulkemaan alas kapeaa katua. Kysyn vain kaikilta vastaantulijoilta, pakkohan jonkun on hänet tuntea. Jos ei, otan yhteyttä Benuitiin... Että janottaa!

Hän näki erään talon seinässä tuoppikyltin, mutta tiesi väkijuoman vain janottavan lisää. Sitäpaitsi, eihän minulla ole rahaakaan. Hän jäi seinän viereen istumaan ja odottamaan, että joku tulisi ulos. Kauan ei tarvinnutkaan odottaa.
"Mitä ihminen siinä tekee? Tule taloon", kääpiö kehotti.
"Ei ole rahaa ostaa juomista, Auquim väitti vastaan, mutta nousi silti.
"Sinä kaadoit kivimiehiä", kääpiö sanoi, kuin se olisi selvittänyt kaiken. "Tule."br> Auquim seurasi kääpiötä sisälle matalasta ovesta. Huoneessakin täytyi varoa päätään koko ajan. Väkeä ei ollut paljon, nythän oli vasta aamupäivä.
"Istu nyt. Mitä tahdot juoda?"
"Vettä vain", Auquim vastasi. Se kirvoitti naurun muiden joukosta.
"Tuleepahan halvaksi", hänen uusi ystävänsä sanoi. Sitten tämä huusi jotain kääpiökielellä. Kapakanpitäjä toi heille täydet kupit, isot kääpiön mittakaavassa. Auquim otti varovaisesti ensimmäisen hörppäyksen ja joi sitten lisää.
"Mikä sinun nimesi on?" Auquim kysyi aloittaakseen keskustelun.
"K'tori", kääpiö vastasi ja siemaisi omasta kupistaan.
"Minä olen Auquim."
"Liian pitkä. Saanko kutsua sinua Kvimiksi?"
"Miten vain, Katouri", Auquim sanoi ja väläytti hymyn. Kääpiökin virnisti ja otti taas suuren kulauksen.
"No, Katouri, satutko tuntemaan velhon nimeltä K'gozi?" Auquim kysyi.
"Saatan tuntea", K'tori vastasi, muttei enää hymyillyt.
"Miksei kukaan muu sitten tunne?"
"Täällä ei paljon arvosteta velhoja", K'tori sanoi lyhyesti. "Varsinkaan häntä."
"Mitä hän teki?" Auquim kysyi.
"No, oikeastaan kysymys siitä mitä hän ei tehnyt", K'tori selvensi.
"Mitä hän ei sitten tehnyt?"
"K'gozin täytyi auttaa toisia kivimiesten torjunnassa, kun ne yrittivät ensimmäisen kerran hyökätä tänne. Hän lähti kyllä mukaan, mutta alkoi isottelemaan kaadettuaan muutaman niistä. Hän sanoi, etteivät ne kuitenkaan pääsisi kaupunkiin asti. Niin muutamat meistä saivat haavoja, kun kivimiehet alkoivat heitellä kiviä portin läpi. Yksi kuoli. Lisäksi portti vääntyi ja olisi saattanut murtua, elleivät eräät toiset velhot olisi vaivautuneet auttamaan."
Auquim oli sanaton. Tällaista luopiotako hänet oli lähetetty etsimään?
"Sanon suoraan, Kvim, että istumme tässä vain siksi, koska saan lisää asiakkaita liikkeeseeni, kun minut nähdään ihmisen seurassa", K'tori tunnusti.
"Etköhän ole siinä tapauksessa saanut niitä jo kerättyä", Auquim totesi. "Tietäisitkö, missä tämä K'gozi asuu?"
"Ehkäpä, K'tori vastasi. "Anna kätesi."
Kääpiö piirsi hiilikynällä jonkin merkin Auquimin kämmeneen. "Muista se. Mene katua alas."
"Hyvää päivänjatkoa sinulle, K'tori", Auquim toivotti.
"Samaa sinulle, Auquim."
Auquim tyhjensi kuppinsa ja lähti kapakasta. Kuva oli jo pyyhkiytynyt näkymättömiin hänen kädestään, mutta mielessä se oli kirkkaana. Hän ei ollut tunnistanut merkkiä, mutta se muistutti vähän Harmaiden tunnusta. Sen vastine löytyi pian. Lähes jokaisessa talossa oli näkyvällä paikalla jokin kyltti, mutta tämä oli piilotettu aika hyvin: Sen edessä oli jostain metallista taottu puu, jota hän aluksi erehtyi luulemaan oikeaksi. Auquim lähestyi ovea ja huomasi sen olevan raollaan. Silti jokin pisti hänet koputtamaan. Sisältä huudettiin jotain kääpiökielellä.
"En ymmärrä sinua, olen ihminen", Auquim huikkasi.
Sisältä kuului jotain mutinaa, ilmeisesti kiroilua. Sitten ovi tempaistiin auki. Siinä seisoi lyhyt kääpiö, jolla oli silmäpussit ja muutenkin turvonneet kasvot. Hän haisi viinalle.
"Benuit lähetti minut. Olen Auquim."
"Ei paljoa kiinnosta", kääpiö murahti.
"Olethan sinä K'gozi?" Auquim varmisti.
"K'gozi!" kääpiö tuhahti. Auquim ei kuitenkaan ollut erehtynyt, kuten kohta selvisi. "Kyllä, olen K'gozi. Sano vaikka Gussiksi, jos se on niin hankalaa."
"Ei..." Auquim aloitti.
"Tule nyt sisään!" K'gozi sanoi.
Auquim seurasi kääpiötä huokaisten. Katto oli niin matalalla, että hän näki parhaaksi istua. Tuolit olivat kirjoille varattuina, joten paikaksi jäi vain kivilattia.
"Mitä minun piti sinulle antaa?" K'gozi kysyi enemmän itseltään kuin Auquimilta.
"Jotain loitsukirjoja", Auquim vastasi.
K'gozi alkoi etsiä oikeita kirjoja kaikkialla lojuvien muiden kirjojen ja papereiden joukosta. Koko ajan hän mutisi kääpiökielisiä kirouksia. Auquim huomasi maassa lojuvan myös useita rikkonaisia ruukkuja, jotka olivat ilmeisesti sisältäneet viiniä.
"Kuulehan", Auquim aloitti, "jos minä sanon sinua Gussiksi, voit kai sitten sanoa minua Kviniksi."
"Minulle ei ole ongelmia ihmiskielen kanssa", K'gozi sanoi kiivaasti ja työnsi kumoon lähes itsensä korkuisen kirjapinon. Sitten hän nosti kasasta yhden teoksen, vilkaisi sitä ja hymyili hetken.
"Tässä yksi, Auquim."
Auquim vastaanotti kirjan ja yllättyi sen painosta. Kääpiön täytyi olla hirveän vahva!
"Minulla ei ole laukkua tälle... Voisitko lainata?" hän pyysi.
"Kaikkea sitä..." K'gozi murahti ja työnsi toisen kirjan Auquimin syliin. Hän otti tuolinkarmista roikkuvan nahkalaukun ja kaatoi sen sisällön lattialle. "Siinä! Käykö tuo?"
Auquim otti kiinni häntä kohti viskatun laukun ja työnsi kirjat sisään. "Käy hyvin, kiitos."
"Noh, kauanko aiot viipyä?" K'gozi kysyi.
"Sen verran vain, että löydän jostain puolustajan", Auquim vastasi nopeasti, sillä kääpiö näytti ilmiselvästi tahtovan päästä hänestä eroon.
"Mihin sinä nyt sitä tarvitset?" K'gozi tuhahti.
"En usko, että kivimiehet välttelisivät minua yhtään enempää kuin ne jotka kuolivat."
"Se on kyllä totta, et näyttäisi niistä kovin pelottavalta. Mikset vain käytä loitsuja niitä vastaan?"
"Olen Valkoinen, Gussi, tai yritän ainakin tulla sellaiseksi. Tapoin niitä äsken, mutta en varmasti uhmaa mestarini oppeja enää toista kertaa."
"Niin varmasti, Auquim! K'gozi puuskahti. "Taidat tarvita armeijan, jos aiot selvitä takaisin hengissä."
"Miksi olet tuollainen, Gussi?" Auquim kysyi otsaansa rypistäen.
Kääpiö huokaisi, muttei vastannut. Hän otti tuolilta leilin, hölskytti sitä, irrotti korkin ja nieli kulauksen jotain.
"Ymmärrän kyllä, että haluat minut ulos täältä, kaikkihan pitävät Valkoisia pelkkinä tyhminä lapsina, mutta voisit..." Auquim aloitti.
"Et sinä ymmärrä", K'gozi sanoi matalalla äänellä. "Kukapa minusta pitäisi muutenkaan?"
"Teit kyllä aika tyhmän tempun muille", Auquim sanoi.
"Kuka sinulle kertoi?" K'gozi kysyi kulmiaan kurtistaen.
"Katouri."
"K'tori on hölmö. Totuudenmukainen silti."
"Jotkut siis todella loukkaantuivat sinun takiasi?" Auquim kysyi.
"Ei se oikeastaan minun vikani ollut, mitäs kuuntelivat."
"He luottivat sinuun!"
"Sille en voi mitään." K'gozi totesi ja joi taas vähän.
"Miksi olet tuollainen?" Auquim toisti.
"En tiedä."
"Kylläpäs tiedät. Olet tutkinut Mustia oppeja vai mitä?"
"Enkä ole!" kääpiö kiivastui.
"Siltä se vaikuttaa, jos et nyt pahastu tästä suoruudestani."
"Kyllä pahastun! Mikä oikeus sinulla, pahaisella oppipojalla, on ryhtyä minua tulkitsemaan?" K'gozi kysyi.
"Otit itseesi kivimiesten voimat, etkö ottanutkin?" Auquim kysyi hellittämättä.
"Mistä tiedät? K'gozi ihmetteli.
"Tein itsekin niin, enhän osaa taisteluloitsuja, joten se oli viimeinen vaihtoehto", Auquim kertoi.
"En minäkään", K'gozi tunnusti.
"Mutta sinähän olet..."
"Harmaa velho, kyllä, mutta kaikki Harmaat eivät hyväksy tappamista. Olen lukenut kuoleman loitsuja, mutta ne saivat minut voimaan pahoin. Enkä ole ollut aina Harmaa."
"Mikä sitten?" Auquim kysyi.
"Valkoinen, aivan kuten sinäkin. Taidat arvata, kuka mestarini oli."
"Benuit?"
"Niin."
"No, mikä meni pieleen?"
"Hän sanoi, etten ollut valmis kokeeseen. En uskonut häntä vaan varastin valoriipuksen häneltä. Ajattelin voivani selvitä kokeesta ja niin teinkin. Kun palasin Aukioon, hän onnitteli minua suorituksesta ja heitti sitten pihalle. Olin siitä aika yllättynyt ja jäin harhailemaan Kirkasmetsään, kun en uskaltanut palata perheeni luokse. Katsoin kuvaani lätäköstä ja näin tämän tatuoinnin ilmestyneen otsaani", K'gozi kertoi pyyhkäisten uurteista otsaansa viimeisen sanan kohdalla.
"Benuit on opettanut minuakin aika pitkään. Tiedän kyllä, miten turhauttavaa se on."
"Hän ei päästä sinua kokeeseen, koska ei voi tehdä sitä. Riipus on vieläkin minulla.
"Siksikö hän lähettikin minut tänne? Hakemaan riipusta. Ovatko kirjat pelkkä tekosyy?" Auquim kysyi ihmeissään.
"Ehkä, tai sitten eivät. Etkä voi saada riipusta."
"Miksi en? Ethän sinä tarvitse sitä enää. Vai onko sinulla oppipoika?"
"Ei ole."
"Miksi et sitten anna sitä minulle? Olen kyllä valmis", Auquim sanoi.
"Minä näytän miksi, Auquim, katso!"
Näin sanoen kääpiö repäisi paitansa halki ja näytti rintansa keskellä hohtavan särmikkään kiven. Ketju, josta se oli roikkunut kääpiön kaulassa, oli vieläkin kiinni siinä.
"Kuinka se tuohon joutui?" Auquim kysyi silmät pyöreinä.
"Varkaan merkki", K'gozi sanoi, ja veti paitansa kiinni. Loiste katosi.
"Etkö voi saada sitä irti?"
"Olen kyllä yrittänyt. Et voi tietääkään, kuinka paljon se sattui! Minulla ei ole parantajan kykyjä, joten yhtään kovempi yrittäminen melko varmasti tappaisi minut."
"Pyydä joltain muulta apua", Auquim neuvoi.
"Mitä, sinulta?"
"En minä siihen pystyisi, voisin ehkä oppia loitsun, mutta voimani eivät riittäisi sen suorittamiseen.
"En tunne ketään muutakaan. Sinä et saa tarvittavia voimia ellet läpäise Koetta, etkä voi läpäistä Koetta ilman riipusta. Mikä tilanne! kääpiö puuskahti. Taas kerran hän kohotti leilin huulilleen.
"Lopeta tuo ryyppäys, Auquim murahti.
"Anteeksi, olen kai saanut tarpeeksi. Aika vahvaa ainetta tämä. Helpottaa puhumista..."
K'gozi sulki korkin ja heitti leilin päänsä yli.
"Rapavinkukin elää siistimmin kuin sinä!" Auquim huudahti.
"Ymmärrän sinua, olethan elänyt puolen ikääsi Benuitin luona. Hän se osaa pitää järjestystä."
"Osaan minäkin", Auquim väitti. Hän muisti, kuinka oli pariin otteeseen käynyt järjestämässä kotia Kenin lähdön jälkeen. Äiti ja Kagi olivat aina olleet aika huolimattomia.
"Sinun olisi pitänyt syntyä tytöksi", K'gozi naurahti.
Auquim puristi kätensä nyrkkiin, mutta hellitti sitten. Kääpiö oli vain humalassa.
"Taidan lähteä", hän totesi ja nousi ylös.
"Älä nyt loukkaannu", K'gozi sanoi ja veti hänet takaisin istumaan. "Kukaan ei varmasti halua lähteä ulos valoisaan aikaan. Joudut odottamaan iltaan asti."
"En pääse majataloon, sillä minulla ei ole yhtään rahaa. Mitä minä täällä enää tekisin?" Auquim kysyi.
"Jos autat tämän rapakon siivoamisessa, saat jäädä tänne", kääpiö lupasi.
Auquim myöntyi odottaen yhteisen työnteon saavan kääpiön puheliaammaksi, mutta siivous oli lopultakin hänelle pelkkää raatamista K'gozin toimiessa työnjohtajana. Kääpiö oli kuitenkin heistä se, joka väsyi ensimmäisenä, ilmoitti pitävänsä tauon ja sammui paperiläjään. Auquim hieroi raskaiden kirjojen nostelusta kipeytynyttä selkäänsä ja istahti lepäämään seinän viereen.

Tini seisoi hänen edessään mustassa kaavussa.
"Miksi?" Auquim kysyi.
"Millä on enää väliä?" tyttö vastasi hiljaa. Sitten hän kääntyi pois, kulki kohti jokea ja sen takana siintävää synkkää metsää.
"Minne sinä menet?" Auquim huusi hänen peräänsä.
Tini astui jokeen vastaamatta, ja kahlasi vastarannalle. Vesi näytti antavan hänelle tietä.
"Odota!" Auquim huudahti ja yritti lähteä tytön perään, mutta huomasi olevansa taas ku-k'garnin seitissä. Hän repi nuo kahleensa ja lähti juoksemaan Tinin perään. Tyttö oli jo vastarannalla.
"Älä mene sinne!" Auquim karjui.
Hän kahlasi veteen. Häntä se ei väistänyt. Edetessään hän tunsi uppoavansa nopeasti. Rannalla Tini saavutti jo ensimmäiset puut. Nekin väistyivät hänen tieltään.
Jokin tarttui Auquimin jalkaan. Hän yritti potkia sen pois, mutta tavoittelija palasi. Vetehiset, vetehiset yrittävät viedä minut, hän ymmärsi.
"Päästäkää irti, joen julmiot, minun täytyy tavoittaa hänet!" Auquim kiljaisi.
Vetehinen tarttui hänen olkapäähänsä ja yritti repiä hänet kappaleiksi. Auquim ei pystynyt enää uimaan. Vajotessaan veden alle hän ehti viimeiseksi nähdä Tinin katoavan Pahakorpeen ja puiden sulkevan tien hänen jäljessään.

Auquim huusi ja tajusi yllätyksekseen, ettei hänen suuhunsa tulvinutkaan vettä. Samalla hetkellä hän tuli tietoiseksi todellisesta olinpaikastaan ja avasi silmänsä. K'gozi ravisteli häntä vieläkin.
"Voit jo lopettaa, olen hereillä", Auquim huudahti.
"Näitkö pahaa unta?" K'gozi kysyi. Huusit aika kovasti.
"Näin, että Tini oli kääntynyt Mustaksi ja sitten hukuin. Mikä painajainen!"
"Minäkin näin pahaa unta", K'gozi kertoi.
"Millaista?"
"Siellä oli kamalan valoisaa ja... kuivaa. Minulla oli joku haarniska päälläni, enkä saanut otettua sitä pois, vaikka yritin. Se poltti. Sitten joku tuli auttamaan, niin kuin kääpiöitä, mutta kasvottomia, hahmottomia. Ne loistivat kaikkea kirkkaammin ja tulivat auttamaan minua, mutta minä otin... mirrel khaterte... Tapoin niitä kirkkaita..."
"Mirrel khaterte?" Auquim ihmetteli.
"Miekka! Eräänlainen..."
"Lakkaa raastamasta partaasi, se oli vain uni."
"Ei, se oli enemmän."
"Näky?" Auquim arvasi. "Luuletko sen liittyvän kivimiehiin? Siihen, että tapoit niitä?"
"Tietenkin! Miksi muuten olisin sen nähnyt?" K'gozi kysyi otsa rypissä.
"En tiedä. Mutta jos kivimiesten voima vaivaa sinua, voin auttaa pääsemään siitä eroon."
"Mitä tarkoitat?" kääpiö kysyi. Auquim ei ollut aivan varma siitä, mitä kysymys koski, mutta päätti silti selittää.
"Kivimiesten voima on nyt sinussa, mutta se on pahaa voimaa, saastunutta. Sillä ei voi tehdä mitään hyvää. Vähitellen se kääntyy käyttäjäänsä vastaan ja aiheuttaa tuhoa kaikille."
"Eipä minulla ole paljon läheisiä jäljellä", K'gozi tuumi.
"Niinpä. Kohta olet jäljellä vain sinä itse, itsetuhoisine ajatuksinesi."
Kääpiö huokasi syvään. "Entä jos pidänkin voimasta niin paljon, etten tahdo luopua siitä?"
"Siltä se tuntuu, mutta se johtaa silti tuhoon. Se alkaa hallita sinua. Tobuirillekin kävi niin. Työnsin voiman hänelle ja hän alkoi jahdata minua miekka kourassaan."
"Oliko sinullakin voima?" K'gozi kysyi ihmeissään.
"Kerroin siitä jo aikaisemmin - muistaakseni."
"Siis minun pitää vain työntää voima jonkun toisen niskoille?"
"Ei, ei! Sinun täytyy keskittää kaikki ne voimat jonkin esineen luomiseen ja haudata se esine", Auquim oikaisi.
"Siinä kaikki?" K'gozi kysyi.
"Sitten minä luon Valkoisen kilven sen ylle, eikä voima enää vaivaa sinua", Auquim lopetti.
"Täytyy miettiä tätä", kääpiö mutisi ja alkoi kasata kaatunutta kirjapinoa.
"Päätös täytyy tehdä pian, Gussi. Muuten on liian myöhäistä", Auquim muistutti.
"Luuletko, etten jo tajunnut? Kestää vain jonkin aikaa pakottaa itsensä siihen. Et voi tietää... Tai voithan sinä", K'gozi muisti. Hän kääntyi poimimaan lattialta savipullon.
"Älä juo, ei se auta", Auquim esteli.
Kääpiö heitti pullon nurkkaan huokaisten taas syvään. "Teen sen nyt", hän päätti yhtäkkiä.
Auquim katsahti häneen hämmästyneenä.
"Päätösten teko on minulle aina hankalaa, eikä se siitä mihinkään parane", K'gozi selitti. "Sanoit, että se täytyy tehdä, joten teen sen heti."
"Selvä", Auquim sanoi ja kertasi mielessään kilpiloitsun.
K'gozi mutisi hiljaa luomisloitsua ja hänen käteensä ilmestyi pieni tikari.
"Anna sille kaikki voimat", Auquim muistutti.
Tikarin koko kasvoi. Kääpiö polvistui ja työnsi aseen kivilattiaan. Hän viivytteli hetken, ennen kuin päästi irti kahvasta. Samalla hetkellä se tummeni, niin kuin Tobuirin miekallekin oli käynyt. Samassa Auquim lausui oman loitsunsa ja tallasi yhtäaikaa tikarin päälle upottaen sen kokonaan maan sisään. Sen jälkeen kääpiön ilme muuttui paljon helpottuneemmaksi.
"Tuntuu erilaiselta", hän kuiskasi. "Se taitaa sitten olla poissa."
"Hyvä", Auquim sanoi. "No, jatketaanko siivousta?"

Kohta päivä läheni jo loppuaan - niin kertoi K'gozin maaginen kello, paperikasan alta löytynyt - ja Auquimin täytyi lähteä etsimään palkkasoturia.
"Rahasta sinun ei tarvitse huolehtia, minä voin maksaa", K'gozi sanoi anteliaasti. - Älä kuitenkaan maksa kenellekään etukäteen, näytä vain, että sinulla on rahaa ja he seuraavat.
Auquim lähti kapakkaan, kun ei tiennyt muutakaan paikkaa. Hän oli jo oppinut, että kääpiöt viettivät siellä aikaansa muutenkin kuin vain juopumistarkoituksessa.
"Kiinnostaako ketään suojelutyö?" hän kysyi jo ovella.
Läheisestä pöydästä nousi harvinaisen kookas kääpiö, joka viittasi Auquimin luokseen.
"Milloin pitää kenties lähteä?" kääpiö kysyi murteellisesti.
"Tämä iltana, ihan lähitunteina."
"Vaarallista, kivimiehiä. Tarvitaan monta puolustajaa", kääpiö sanoi.
"Kuinka monta?" kysyi Auquim varautuneesti, peläten rahojen loppumista.
"Kaksi", kääpiö vastasi. "Minun toveri T'tura tässä tulee mukana."
T'tura oli pienempi, mutta näytti lihaksikkaalta ja kokeneelta taistelijalta.
"Paljonko palkkaa tarvitsette?" Auquim kysyi.
"Kolme kaogia tarpeeksi", kääpiö vastasi.
Auquim kaivoi esiin rahapussinsa ja avasi sen. Hämärässä valossa kimalteli aika läjä kolikoita, mutta hän ei niitä tuntenut.
"En tunne täkäläistä rahaa", hän tunnusti ja istui samalla pöydän ääreen. Kääpiö kurkisti pussiin.
"Aa, nämä kaogeja", hän selitti ja tökkäsi kullankimaltavaa rahaa.
"Toivottavasti puhut totta", Auquim sanoi vakavana.
"Minä en valehtele", kääpiö sanoi hetken kuluttua kuulostaen pahastuneelta.
"Riittäisikö kaksi, teidän olisi sitten helpompi jakaa ne", Auquim ehdotti.
Kääpiö väläytti hymyn. "Sovitaan niin."
"No, tulkaa sitten mukaani", Auquim sanoi ja nousi.
"Etkö anna palkkaa nyt?" kääpiö kysyi.
"Silloinhan saattaisi käydä niin, että unohtaisitte noiden tuoppien jälkeen minne piti mennä ja jäisittekin tänne. Täytyisi etsiä kokonaan uudet puolustajat."
Joku nauroi heille. Kääpiösoturi murahti, mutta nousi kuitenkin ylös. Hän läimäytti niskaan kaveriaan, joka oli unohtunut tuijottelemaan tuoppinsa pohjaa.
"T'tura, t'gam vite oz."
He lähtivät kapakasta. K'gozin kotiin ei ollut kovin pitkä matka ja talon tunnisti helposti metallipuusta. Kaupungin valot olivat nyt himmenneet ja kääpiön tunnusmerkki loisti kirkkaana seinältä.
"Tännekö me menemme?" kääpiösoturi kysyi epäluuloisesti. Hänen toverinsa, joka oli jättäytynyt pari askelta jälkeen, pysyi yhä vaiti.
"Kyllä", Auquim vastasi samalla kun koputti oveen. "Onko teillä jotain ongelmia sen kanssa?"
"Ei", kääpiö vastasi.
K'gozi avasi oven, vilkaisi kerran kadulle ja virnisti.
"Sinut siis löydettiin, Atokko. Missä dhenisi on?"
Soturi väläytti myös nopean hymyn, joka ei ulottunut silmiin asti, ja viittasi kadulle. Auquim arvasi T'turan olevan puheenaiheena. Hän ei ymmärtänyt, mitä näiden kääpiöiden välillä oli, mutta mutta pääasia oli eivät he ainakaan käyneet toistensa kurkkuihin kiinni.
"Kaikki sisään", K'gozi sanoi nopeasti. Auquim huomasi vasta nyt, että kääpiö oli vaihtanut vaatteensa ja ripustanut jonkun pussin vyölleen.
"Oletko sinä tulossa mukaan?" hän kysyi.
"Mistä arvasit?" K'gozi kysyi. "Taitaa olla aika käydä tapaamassa vanhaa mestaria."
"Se ehkä muuttaa palkkamäärää", Atokko pisti väliin.
"Eiköhän sinulle luvattu jo ihan riittämiin", K'gozi arveli, ja se hiljensi palkkasoturin.

Portilla he liittyivät muiden matkalaisten seuraan. Lähtijöitä oli vain kourallinen: joku yhtä pitkä kuin leveä kääpiö vartijoineen ja nuori ihmismies, joka näytti olevan yksin liikkeellä. Auquim yritti aloittaa keskustelua hänen kanssaan, mutta kaveri näytti viihtyvän paremmin yksin. Niinpä he vain seisoskelivat kuunnellen kääpiöiden lyhytsanaista jutustelua kunnes portit viimein avattiin. Vartijat huikkasivat heille jotain kun he kulkivat ohi, toivottelivat ilmeisesti hyvää onnea matkalle.

Vuoren seinämät näyttivät melkein mustilta ja tietä hädintuskin erotti. Lyhtyjä ei kivimiesten takia käytetty ja matkaajat löivät monta kertaa varpaansa kiveen. Silti oli hiljaista. Kun oikeanpuoleiselta seinämältä kuului rasahdus, puolustajat ryntäsivät sinne silmänräpäyksessä, aseet tanassa.
"Älkää hyökätkö, jos ne eivät hyökkää ensin", Auquim huusi.
Sanaa jatkettiin kääpiökielellä. Soturit palasivat ryhmän luo kärttyisästi mutisten. Tuon enempää jännitystä tällä retkellä tuskin kohdattaisiin.

He astuivat kohta sisään luoliin. Auquimin mieleen palasi muisto niistä pikkuotuksista, jotka olivat vieneet sen nimettömän miehen menomatkalla. Hän kuiskasi paljastusloitsun ja toivoi, ettei häntä pidettäisi siitä huolimatta pelkurina. Varovaisuus oli vain järkevyyttä niissä olosuhteissa.

Luolissa oli yllättävän paljon elämää. Auquim pystyi loitsun ansiosta tuntemaan ne kaikki, ihan pienistä hyönteisistä valtaviin petoihin asti, jotka onneksi olivat kaukana ja paksun kiviseinän takana. Jotkut olennoista pysähtyivät heidän kohdallaan, vaikka olivatkin kaukana ja yrittivät ehkä arvailla mitä he tekivät ja olivat. Heidän takanaan jokin käsivarren kokoinen laskeutui seinänraosta lattialle, mutta katosi vastakkaiseen seinään, ennen kuin Auquim ehti kertoa siitä muille. Otus ei onneksi ja ilmeisesti tahtonut heille mitään pahaa. Hän toivoi, etteivät ilkeämmät olleet yhtä nopeita.

Auquim iski jalkansa kiveen ja kirosi hartaasti. Samassa hän aisti edessä valtavan liikahduksen, kuin kivi olisi yhtäkkiä muuttunut eläväksi. Se tuntui kulkevan heidän suuntaansa.
"Vou", hän sanoi ja pysähtyi. K'gozi lausui saman loitsun, jota Auquim käytti.
"Tosiaan", kääpiö sanoi ja mutisi jotain kääpiökielellä. T'tori vinkaisi: ilmeisesti sanoma ei ollut mielyttävä.
"Mikä se on?" Auquim kysyi.
"Ilmeisesti rakchen. Täytyy vain toivoa, ettei se ole nälkäinen", K'gozi vastasi.
"Toivottavasti kyllä", Atokko sanoi.
Auquim pystyi loitsun ansiosta aistimaan, kuinka kääpiö heristi tapparaansa. Muut eivät tosin voineet sitä nähdä. Lihava kääpiö kiljaisi jotain käsittäen ilmeisesti väärin puolustajan sanat. Atokko korjasi kiireesti tilanteen. Siitä seurasi kääpiöiden keskeinen lyhyehkö sanaharkka.
"Ezús vin!" huudahti K'gozi ja muut hiljenivät. Hän selitti vielä jotain ja muut pysyivät vaiti sen aikaa.
"Jatketaan", hän sanoi Auquimille ja tönäisi miehen liikkeelle.
"Mitä sanoit heille?" Auquim uteli.
"Että älkää häiritkö sitä, mutta pysykää valppaina. Koskee myös sinua, poika", K'gozi vastasi.
Auquim tunsi rakchenin liikkuvan yhä heitä kohti. Se pysähtyi hetkeksi kohtaan, jossa tunneli haarautui kahtia. Otus päätti kuitenkin valita heidän suuntaansa tulevan reitin.
"Se tietää että olemme täällä. Rakchen tedha nek oz", K'gozi sanoi.
"Tamd uva!" Atokko hihkaisi ja kohotti asettaan.
"Ei ole! Voitto ei ole selviö", K'gozi sanoi lujasti.
Palkatut hypistelivät vieläkin aseitaan.
"Auquim, kun rakchen tulee tarpeeksi lähelle, tee jokin valotaika", K'gozi käski.
"Eikö se kestä valoa?"
"Ei tietenkään", K'gozi sanoi kuulostaen aika ärtyneeltä.
Auquim tunsi rakchenin olevan nyt todella lähellä. Kohta muutkin huomasivat sen. Käytävä täyttyi laahaavasta äänestä ja pienestä rapinasta. Se lähestyi...
"Nyt!" K'gozi sanoi ja lisäsi jotain kääpiökielellä. Auquim lausui lyhyen valoloitsun ja kaikki kirkastui. Kääpiöt näkyivät peittäneen silmänsä. Rakchen kaikessa kaameudessaan oli jähmettynyt heidän eteensä. Se kynsi silmiään ja vikisi. Pelokkaasta esiintymisestä huolimatta se oli kammottavan näköinen, kuin valtava toukka joka oli varustettu piikkimäisillä raajoilla ja pyöreillä luukilvillä.
"Päätä loitsu, se on hetken aikaa sokaistunut", K'gozi huusi.
Samalla kun luola pimeni puolustajat syöksyivät rakchenin kimppuun. He iskivät armotta nuijin ja veitsin. Rakchen vinkui kamalasti ja yritti keihästää hyökkääjät pitkillä eturaajoillaan, mutta sokeana siitä ei ollut heille vastusta. Otus kääntyi selälleen ja kiertyi kerälle. Yhtäkkiä se pisti itseään alavatsaan. Auquim haistoi heti kaikkialle leviävän pistävän lemun.
"Mitä?" hän ihmetteli ja muidenkin suusta kuului hämmästyneitä huudahduksia.
"Pidätelkää kaikki hengitystänne ja juoskaa", K'gozi käski ja muut tottelivat vastustelematta. Ryhmä syöksyi onnettoman rakchenin ohi puhtaampaa ilmaa tavoitellen.

He selvisivät siitä hengissä, vaikka yhdellä jos toisellakin alkoi sumeta silmissä ja poltella keuhkoissa. Rakchenkin tuntui virkoavan ja alkavan ryömiä heistä poispäin. Se oli ihmeisesti saanut tarpeekseen.
"Mikset sinä voinut tehdä sitä valotaikaa, Gussi?" Auquim kysyi vieressään kulkevalta K'gozista.
Kääpiö äännähti kysyvästi.
"Miksi minun täytyi sokaista se? Mikset sinä tehnyt mitään?"
"Oli muuta tekemistä."
"Seisoilu turvallisessa paikassa", Atokko hörähti.
K'gozi murahti jotain kääpiökielellä.
"Kenen luulette estäneen sitä päästämästä kaasuaan?" hän kysäisi sitten.

Tovin kuluttua he kohtasivat ihmisseurueen, joka oli menossa vastakkaiseen suuntaan, Rokúgokkiin. Toisia varoitettiin rakchenista, mutta he eivät näyttäneet pelkäävän sitä kovin paljon.
"Loukkaantunut otus, mitä turhia", joku tuhahti.
Niin he erosivat. Ei kestänyt kovinkaan kauan, kun he jo pääsivät ulos vaarallisesta luolastosta. Avoimen taivaan alla ei ollut mitään pelättävää. Kohta saavuttiin jo Harmaalinnan porteille. K'gozi maksoi Atokkolle ja palkkasoturit lähtivät sen jälkeen rikkaan kääpiön seurueen perään, ilmeisesti kokeilemaan linnan vieraanvaraisuutta.
"Missä se toinen ihminen on?" Auquim kysyi.
"Mikä ihminen?" K'gozi ihmetteli.
"Matkassamme oli joku nuorukainen. Hänen on täytynyt kulkea takanamme koko ajan. En muista aistineeni häntä tunneleissa, mutta minne hän muka olisi kadonnut?
"Taisi jäädä sinne, tai sitten vain kuvittelit", K'gozi väitti.
"Enkä", Auquim vastusti.
"No, lähdetään kylään", kääpiö sanoi päättäen keskustelun.
Silloin portti avattiin. "Auquim!" huusi naisen ääni.
Hän tunnisti sen Mipiksi, vaikka oli puolittain odottanut Tinin saapuvan häntä vastaan. Nainen tuli heidän luokseen näyttäen huolestuneelta. Hänen silmänsä punottivat.
"Mikä on hätänä?" Auquim kysyi.
"Aruis löysi Tinin päivällä ja vei hänet jonnekin ulos. He eivät ole palanneet vieläkään."
Auquim kuiskasi etsintäloitsun ja luotasi ympäristön. Tinistä ei ollut merkkiäkään. Pieniä häivähdyksiä tuntui siellä, missä tyttö oli lähiaikoina liikkunut, mutta nekin jäljet olivat vanhoja.
"Ei jälkeäkään", Auquim totesi huokaisten, ja päätti loitsun.
Mipi huokasi myös ja pyyhki silmiään.
"Se ei välttämättä tarkoita, että hän on kuollut. Menivätkö he jalkaisin?" Auquim kysyi.
Nainen nyökkäsi.
"Silloin täällä pitäisi olla jotain merkkejä Tinin läsnäolosta. Jäljet on peitetty. En voi tehdä sille mitään, ennen kuin olen käynyt Koeluolassa. Täytyy vain toivoa, että hän palaa kunnossa kotiinsa."
Mipi huokasi jälleen ja kääntyi pois.
"Hetkinen! Gussi, etkö sinä voisi etsiä - ?" Auquim aloitti.
"En", kääpiö vastasi. Mipi, joka oli jo ehtinyt vilkaista taakseen, jatkoi matkaansa pää painuksissa.
"Miksi et?" Auquim kysyi terävästi.
K'gozi huokasi. "Asia on niin, poika, että menetin lähes kaikki kykyni, kun poistin sen Mustan voiman."
"Mutta... Sinähän tunnistit rakchenin ja pidättelit sen myrkkykaasuja", Auquim sanoi hämmentyneenä.
"Tunnistuksessa kiinnittäydyin vain sinun loitsuusi, ei se oli temppu eikä mikään. Kaasuille en tehnyt mitään, otuksen putket olivat valmiiksi tukossa, ja huomasin sen loitsusi kautta", K'gozi tunnusti.
"Etkö voi taikoa enää ollenkaan?" Auquim kysyi.
"Vähän. Sekin kyky hiipuu ajan myötä."
"Ehkä Benuit voisi tehdä asialle jotain. Mennään sinne."
Auquim lähti kulkemaan alas rinnettä.
"En usko", K'gozi murahti ja lähti hänen peräänsä.

Ei vienyt kovinkaan pitkää aikaa, kun he jo saapuivat tasamaalle. He kulkivat halki kirkasmetsän ja tulivat yhtäkkiä Käsivarsi-joen rantaan. Auquim pysähtyi siihen hetkeksi ja tuijotti joen kuohuihin. Juuri sillä kohtaa oli raju koski, aivan kuin joki olisi kerännyt vauhtia kohdatakseen pian kuivemmat olosuhteet. Virta muistutti häntä unesta. Kenties Tini oli jo päässyt pakoon Aruisilta ja ylittänyt tuon samaisen virran.
"Eksyitkö tieltä, poika?" K'gozi huusi.
"En. Äläkä aina sano minua pojaksi!
"Näin sinut matkan päästä kun olit kahdentoista. Ei siitä voi olla kovin kauaa."
Auquim käänsi selkänsä virralle ja kohtasi K'gozin ja metsän. Kuinkahan vanha kääpiö oli?
"Jatketaan matkaa, Auquim", K'gozi sanoi. "Tule pois sieltä."

He löysivät helposti kylään vievän polun ja seurasivat sitä perille. Harmaalinnaan ja Rokgo'urniin verrattuna paikka vaikutti kovin pieneltä. Aukiolla nököttävät pikku majat tuntuivat ihan säälittäviltä. Ajatella, että tuollaiseenkin on voitu tunkea puolen tusinaa ihmistä ja he nukkuvat siellä vielä ihan sovussa, Auquim ajatteli.

Kylä oli aivan pimeä, sillä ulkonuotiot sammutettiin ja hiillokset peitettiin yöksi tuhkalla, ja sisällä ei taas saanut pitää tulta ellei kukaan valvonut sitä. Benuitin maja erottui siksi hyvin, sillä vain hän saattoi pitää yllä taikavaloa, joka ei voinut sytyttää majaa tuleen. Kulkiessaan majaa kohti Auquim näki jonkun toisen olleen huolimaton kynttilän kanssa. Yksi majoista oli muuttunut tuhkakasaksi, josta pisti esiin tukikeppien jäänteet ja reunoilla lojui hiiltynyttä peitekangasta. Hän yritti muistella, kuka siinä oli asunut, muttei keksinyt sitä. Ilmeisesti joku ihan vieras. Ei kukaan voinut tuntea kaikkia.

Auquim koputti majan seinää ja kuiskasi samalla mestarinsa nimen. Vanha velho saapui ovelle täysissä pukeissa. Se ei ollut yllättävää, sillä hän unohtui useinkin tutkimaan loitsukirjojaan yökausiksi.
"Tulin jo takaisin", Auquim selitti vaimealla äänellä, ettei olisi häirinnyt viereisten majojen väkeä. "Sain ne kirjat. K'gozi tuli mukaan."
Benuit vilkaisi hänen olkansa yli, missä kääpiö odotteli vaivaantuneen näköisenä, sopivan välimatkan päässä.
"Hän ei valitettavasti voi tulla tänne", Benuit kielsi. "Harmaa, Punainen tai Musta ei saa astua Valkoisen majaan ellei ole kysymys Velhojen liiton kokouksesta tai hengenvaarasta."
"Hyvä on. Siinä tapauksessa menemme isäni luokse", Auquim sanoi.
"Se ei ole hyvä ajatus. Sinun veljesi on mennyt pois. Isäsi pitää valitusaikaa menetettyään koko perheensä", Benuit kertoi.
"Mennyt pois?" Auquim ihmetteli. Heidän kylässään se saattoi tarkoittaa vain kahta asiaa: avioliittoa ulkopuolisen kanssa tai kuolemaa. Hän kuvitteli kyseessä olevan ensimmäisen, vaikka naimisiin meneminen tuntuikin mahdottomalta vaihtoehdolta sen ikäiseltä. Jälkimmäistä hän ei osannut ajatellakaan.
"Mutta hänhän on vasta lapsi!"
"Tasuif hukkui aiemmin tänään", Benuit korjasi kylmästi.
"Voi juma..." Auquim huokasi ja painoi päänsä käsiinsä.
"Minä nukun metsässä", K'gozi huikkasi kauempaa ja lähti pois.
"Aiotko tulla sisään?" Benuit kysyi.
Auquim ei keksinyt syytä olla tulematta. Hän potki saappaat jalastaan ja painui vuoteeseensa, joka oli siellä missä pitikin. Kaikki oli paikallaan majassa. Mikään ei ollut muuttunut sen jälkeen kun hän viimeksi lähti. Ainoa poikkeama oli hän itse. Hän oli erilainen. Hän ei kuulunut tänne.

Auquim tuhahti ärtyneesti.
"Häiritseekö valo sinua?" Benuit kysyi. Majassa tuli paljon hämärämpää. Auquim huokasi uudestaan ja kääntyi katsomaan seinää.
"Näin siitä unta. Minun olisi varmaan kuulunut hukkua", hän sanoi hiljaa.
Benuit ei vastannut. Ehkä jokin on sittenkin muuttunut.
"Tiedätkö, että Valoriipus on kiinnittynyt K'gozin rintaan?" Auquim kysyi.
"Tiedän."
"Aiotko ottaa sen irti? En voi suorittaa koettani ilman sitä."
"Minä en siihen koske", Benuit sanoi.
"Sitten joudun kai tekemään sen itse. K'gozi voi kuolla, mutta se ei näytä häntä haittaavan."
"Älä ole hölmö. Hae joku Harmaalinnasta tekemään se."
Auquim pysyi vaiti tämän jälkeen. Huomaamattaan hän lipui taas unten maille. Painajaiset olivat nyt epäselvempiä, tarkoituksettomampia. Jos hänellä olikin aamulla niistä jotain muistikuvia, ne katosivat pian.

Hän lähti tapaamaan isäänsä. Kotimajan ovi oli tiukasti suljettu, vaikka aamu oli jo pitkällä. Auquim taputti jännitettyä seinäkangasta.
"Kuka siellä?" vapiseva ääni kysyi sisältä. Isä kuulosti päihtyneeltä. Sellaista oli eräiden sureminen.
"Auquim, ensimmäinen poikasi."
"Kuolit, kun olit yksitoista. Palaa tuonelaasi", isä käski.
"Pysy sinä itse tuonelassasi", Auquim ärtyili ja kääntyi pois. Puolittain hän toivoi, että isä tulisi hakemaan hänet ja he voisivat sopia, mutta niin ei tapahtunut.

Auquim kulki ohi majojen ja ensimmäisten puiden. Hän yritti etsiä katseellaan K'gozia, mutta kääpiötä ei näkynyt missään. Pikkumies pystyi kyllä helposti piiloutumaan aluskasvillisuuden joukkoon jos niin tahtoi. Auquimilla ei ollut edes mitään erikoista syytä herättää häntä juuri nyt - hän tunsi vain kaipaavansa seuraa, jotakuta jolle voisi puhua. Benuit ei siihen kelvannut.

Auquim alkoi kohta olla jo niin lähellä koskea, että pystyi kuulemaan sen kohinan. Taas kerran vesi kutsui häntä. Hän nopeutti askeleitaan ja kulki kohti ääntä kuin unen vallassa. Vasta astuttuaan kiviltä matalaan rantaveteen hän tajusi pysähtyä. Tasuif hukkui tänne. Ei se saa olla minunkin kohtaloni, Auquim ajatteli. Hän tuijotti kuohuvaa vettä. Vaikka sillä kohtaa oli matalaa, virtaus kulki voimakkaana. Jos veteen putosi, virta vei pian mennessään ja onneton hakkautui kuoliaaksi teräviä kiviä vasten alajuoksulla. Sitä ei voinut välttää edes hyvällä uimataidolla. Siksipä kukaan ei edes yrittänyt ylittää Käsivartta kosken kohdalta. Oli arvoitus, miksi Tasuif oli siihen ryhtynyt.

Auquim näki metsäkukista punotun seppeleen purjehtivan alavirtaan. Se tarttui hetkeksi suureen kiveen, mutta jatkoi sitten matkaansa. Perässä seurasi irronneita terälehtiä. Auquim katseli kukkien matkaa yrittämättä pyydystää seppelettä. Juuri ennen mutkaa se joutui pyörteeseen ja katosi pinnan alle. Kivet lonksuivat ja kolisivat, joku oli tulossa. Auquim kääntyi katsomaan ja näki nuoren tytön, joka oli pysähtynyt vähän matkan päähän. Niin lähellä tämä oli, että Auquim pystyi näkemään kyyneleet hänen pyöreillä poskillaan. Tytön nimeä hän ei muistanut, mutta tiesi tällä olleen jonkinasteinen lapsenomainen romanssi Tasuifin kanssa. Auquim oli valmis sanomaan jotain lohduttavaa, kun -
"Typerä taikuri! Sinun se olisi pitänyt hukkua, ei hänen!" tyttö nyyhkäisi ja juoksi metsään.
"En edes ollut täällä! Miten muka olisin voinut pelastaa hänet, tai kuolla hänen sijastaan?" Auquim huusi hänen peräänsä, vaikka tiesi, ettei tyttö kuullut. Hän huokasi turhautuneesti ja kääntyi taas tuijottamaan virtaa. Kylmä vesi alkoi tihkua sisään saappaisiin, tai kenties sitä oli vuotanut jo jonkin aikaa. Hän ei nytkään kiinnittänyt siihen paljonkaan huomiota - tuijotti kyllä jalkojaan tylsästi hetkisen, mutta kohotti sitten taas katseensa.

Vastarannalla oli joku. Auquim huomasi sen vasta nähtyään liikettä. Aluksi hän pelkäsi sen olevan jokin hirviö - eivät nekään kyllä ylittäneet Käsivartta siltä kohtaa, mutta olivat joka tapauksessa vaarallisia. Sitten hän tajusi, että sen täytyi olla ihminen. Häntä oli hämännyt toisen moninkertainen vaatetus, joka muistutti matkan päästä ihan eläimen turkkia. Osa vaatteista näytti tehdyn kasveista, naavasta ja jostain valkoisesta, mistä oli vaikea saada selkoa siltä etäisyydeltä.

Ihminen käveli jokeen ympärilleen vilkuilematta ja täytti pitelemänsä hohtavan kulhon. Hänen täytyy olla Musta velho, Auquim ajatteli, Ei Pahakorvessa muitakaan liiku. Hän perääntyi askeleen toivoen, ettei häntä huomattaisi. Onni ei kuitenkaan ollut hänen puolellaan, sillä rannalle astuttaessa jalan alta luiskahti kivi, joka lennähti sievästi kaartaen veteen. Vastarantalainen kuuli syntyneen molskahduksen ja naulitsi katseensa Auquimiin. He tuijottivat toisiaan pitkän tovin. Sitten toinen kahmaisi uudet vedet tyhjentyneeseen astiaansa. Auquim laski huojentuneena katseensa maahan ja astui vielä toisenkin askeleen taaksepäin. Toinen ei näyttänyt valtavasti kaipaavan hänen seuraansa, vaikkei suorastaan syytänyt tuholoitsuja hänen niskaansa.

Kääntyessään hän oli näkevinään silmäkulmastaan jonkin tumman lähestyvän vettä pitkin. Nopeasti hän kääntyi takaisin olettaessaan, että Musta oli kuitenkin yrittänyt jotain. Niin ei ollut asian laita, kuten hän seuraavassa hetkessä ymmärsi. Esine oli alas virtaa kulkeva ajopuu ja se oli tulossa suoraan kohti vastarantalaista. "Varo!" Auquim huusi, sillä vaikka toinen asuikin Pahakorvessa, hän oli silti suojelun arvoinen ihminen.

Ihminen hyppäsi taaksepäin yllättävällä nopeudella. Siinä täytyi olla taikuutta mukana, sillä hän kohosi ilmaan lähes kahden kyynärän korkeuteen ennen tömähtämistään takarannalle. Musta selvisi pystyssä laskeutumisesta, mutta lähtiessään kävelemään pois hän ontui hieman.
"Kiitos!" Musta huusi käätymättä. Ääni oli tuttu... Se kuulosti ihan Tiniltä!
"Tini?" Auquim huusi kysyvästi.
Musta vilkaisi taakseen ja juoksi pois. Silloin Auquim varmistui siitä, että se oli todella ollut hän. Tini oli varmasti ylittänyt virran.

Auquim ajatteli lapsellisesti, että kaikki tulisi kyllä kuntoon, kun hän vain saisi puhua Tinille. Niinpä hän istui rantakivelle ja lausui tutun loitsun. Hetkessä hän aisti Tinin mielen, mutta nyt se oli saastunut ja muistutti öljyistä kiveä. Auquimille tuli huono olo, sekä sielullisesti, että ruumiillisesti. Hän piti kuitenkin loitsua yllä, vaikka tiesi Tinin yrittävän häätää häntä pois. Jätä minut rauhaan! Tini huusi hänen päänsä sisällä.
Haluan tietää, mitä sinulle on tapahtunut, Auquim ilmoitti rauhallisesti.
En tahdo puhua siitä. Jätä minut rauhaan.
Mitä sinulle on tapahtunut? Mitä Aruis teki sinulle?
Uskon, että tiedät sen jo itsekin, Tinin vastaus kaikui kyynisenä. Hänen arvauksensa osui oikeaan.
Mutta miksi sinun täytyi mennä Pahakorpeen? On muitakin suuntia. Pääsisit häntä pakoon minne tahansa. Minä voin auttaa, Auquim lupasi.
En minä pakene enää. Kun Aruis raiskasi minut, löysin todellisen voiman, kuoleman voiman, Tini ulvoi haltioituneena, täynnä hullua iloa. Se saastakasa on nyt kuollut. Minä tapoin hänet!
Auquim pystyi tuntemaan Tinin naurun, eikä se ollut luonnollista. Tyttö kielsi nyt täydellisesti todet tunteensa. Hän oli toden totta muuttunut. Sairas nauru kaikui nyt vielä selvempänä ja hysteerisempänä. Se raastoi Auquimin sielua. Hänen täytyi päästä pois yhteydestä.

Purettuaan loitsun Auquimin valtasi kaikkialle säteilevä tuska, rangaistus Mustan kohtaamisesta. Hetkeen hän saattoi vain halata polviaan ja yrittää käpertyä mahdollisimman pieneksi, kuin olisi sillä tavoin voinut pitää kivun loitolla. Vähitellen se laimeni kihelmöinniksi ja puutumukseksi, mutta hän ei vielä noussut. Tuntui siltä kuin joku olisi tuijottanut häntä takaapäin. Ensin hän luuli sen olevan aiemmin näkynyt tyttö, se joka oli laskenut kukkaseppeleen jokeen. Mutta miksi tämä olisi häntä tuijotellut, jos kerran vihasi Auquimia niin kovasti?

Selän takaa kuului rasahdus. Auquim kääntyi ja näki K'gozin lähestyvän. Kääpiö tuli hiljaa hänen viereensä ja istui toiselle kivelle. Metsässä vietetty yö oli jättänyt häneen merkinsä; Kääpiön takkiin oli tarttunut kuivia heinänpätkiä ja hänellä oli mustat silmänaluset. Mitä sinulle tapahtui äsken?" hän kysyi Auquimilta.
"Mitä tarkoitat?" Auquim kysyi, sillä hän ei tahtonut puhua asiasta.
"Näytit olevan tuskissasi."
Auquim jätti vastaamatta. Hän ei voinut kertoa keskustelleensa Mustan velhon kanssa.
"Kaikki kulkevat joskus synkillä poluilla. Onneksi hän antaa anteeksi", K'gozi sanoi hiljaa. Auquim ei tiennyt, tarkoittiko Hän Benuitia vaiko jotain kääpiöjumalaa.
"Juttelin vain vanhan ystävän kanssa", Auquim sanoi yhtä hiljaa.
Sitten he olivat puhumatta pitkän tovin.
"Miten yö sujui?" Auquim rikkoi hiljaisuuden.
"Huonosti. Nukuin juurenpahkuran päällä. Heräsin ennen aurinkoa."
"Miksi?"
"Oksetti."
Auquim tunsi oireet. Silloin kun isä oli vielä sietänyt häntä majassaan, oli hän saanut seurata lähietäisyydeltä tuota tautia.
"Mestari ei taida auttaa kiven suhteen?" K'gozi arveli.
"Ei niin", Auquim vastasi.
"Sinun täytyy siis tehdä se."
"En minä osaa! Voit kuolla", Auquim kiihkoili.
"Minulla ei ole paljon elämisen aiheita. Sano vain aika", K'gozi sanoi kuulostaen masentuneelta.
"Se ei tule onnistumaan", Auquim toisti.
"Hae minulle muistiinpanovälineet, niin kirjoitan sinulle tarvittavat loitsut. Kun osaat ne ulkoa, silloin on aika", K'gozi päätti.
"Minulla ei ole voimaa niiden suorittamiseen. En tahdo kuolemaasi tunnolleni", Auquim väitti vastaan.
"Jos et tee sitä, kiinnitän Riipuksen puun oksaan ja pudottaudun alas. Se kyllä irrottaa sen."
"Mutta sinähän... Et sinä edes uskaltaisi", Auquim kielsi.
K'gozi virnisti, ja otti vyöltään leilin. "Pullotettua rohkeutta", hän sanoi.
"Luulin että lopetit", Auquim sanoi pettyneenä, kasvot kurtussa kuin närkästyneellä pikkulapsella.
"Ei se ole niin helppoa. Nyt, tahdotko minulle varman kuoleman vai mahdollisen kuoleman? Mene hakemaan ne kirjoitusvälineet", K'gozi käski.
Auquim nousi huokaisten. Olet sinä varsinainen jääräpää, hän murahti ja lähti hitaasti laahustamaan kohti kylää.

K'gozi odotti, että hän oli mennyt. Sitten hän avasi leilin korkin ja joi. Hänen kielelleen virtaava neste maistui vähän tunkkaiselta ja metalliselta, mutta oli muuten puhdasta, pelkkää vettä.

Auquim viivytteli pitkään majassa, etsi muka kynää, mutta se oli pelkkä tekosyy. Hän tiesi tarkalleen, missä tarvittavat esineet olivat. Benuit piti kaiken aina tiukasti järjestyksessä. Auquim tunsi itsensä aika typeräksi, kun ei vain kurottanut ottamaan sulkakynää mestarin työlaudan1 alta. Olisihan hän voinut etsiä kaiken valmiiksi ja sitten vain istuskella majassa ja valehdella myöhemmin Gussille, että oli kuluttanut ajan etsimiseen. Hän kuitenkin epäili, että kääpiö olisi nähnyt juonen läpi. Olihan K'gozi itsekin asunut Benuitin majassa ja tiesi varmaan hyvin, ettei mikään muuttunut siellä. Taas kerran huokaisten Auquim työnsi kätensä työlaudan alle ja veti esiin mestarin kynäkotelon, joka koostui ohuella puulevyllä tuetusta taitetusta samettikankaasta. Auquim valitsi tilanteeseen sopivan, kuluneen, mustan sulan. Se oli pienempi kuin muut ja siitä tuppasi putoilemaan untuvaisia höytyviä musteelle. Mies tiesi tämän hyvin käytettyään itse tuota kynää harjoituksissaan. Auquim löysi helposti myös tarvittavan ruokopaperiarkin, mutta muste oli lopussa ja valmistamiseen käytettävää rupapensaan kuorta oli vain muutama muru jäljellä. Lisävaraston kerääminen antaisi hänelle vielä jonkin verran miettimisaikaa.

Hän otti veitsensä ja palasi metsään. K'gozi ilmestyi lähes heti jostain pensaiden takaa. Auquim pani merkille, ettei tämä enää horjunut kävellessään ainakaan yhtä huomattavasti kuin ennen.
"Muste on lopussa", hän selitti ja antoi samalla kynän ja paperin kääpiölle.
"Osaat kai valmistaa lisää?" K'gozi kysyi.
"Tietysti", Auquim vastasi ja kääntyi. Oli harmillista, että hän oli törmännyt kääpiöön. Nyt hänen ei auttanut viivytellä, ainakaan näkyvästi.
"Ohitit juuri yhden rupan", K'gozi huomautti ystävällisesti.
Auquim kääntyi pensaan puoleen huokaisten hiljaa ja katkaisi yhden varvun. Hän veisti kuoren irti pitkinä sukaleina.
"Riittääkö tämä?" hän huudahti.
"Kai", K'gozi vastasi mutisten.
"Ethän sinä edes katsonut!" Auquim puuskahti ja harppoi kääpiön luokse. Tämä katseli mietteliään näköisenä mustaa sulkaa ja pyöritteli sitä kädessään, sivellen samalla hentoja höytyviä.
"Tämä oli ennen minun kynäni", hän sanoi hiljaa.
"No nyt se on minun", Auquim totesi. "Riittävätkö nämä?" hän toisti ja heilutti kuorikimppua K'gozin nenän edessä.
"Kerää vielä vähän lisää, kaiken varalta", kääpiö vastasi ja laski sulan alas. Auquim palasi toimeensa. Kuorittuaan toisenkin varvun hän lähti majalle.
"Minä odotan!" K'gozi huusi hänen peräänsä.
Auquim mutisi jotain, joka ei sopinut kenenkään sivistyneen miehen suuhun.

Benuit oli palannut majalle sieltä, missä sitten olikaan ollut. Auquim ei nähnyt aiheelliseksi kysyä asiasta.
"Missä sinä olit?" mestari sen sijaan kysyi.
"Metsässä", Auquim vastasi. Hänellä ei ollut syytä valehdella. Hän ihmetteli kyllä mestarin yllättävää uteliaisuutta, mutta se ei estänyt häntä vastaamasta. "Olin keräämässä rupankuorta."
"Muste onkin ollut loppu jo jonkin aikaa", Benuit sanoi.
"Onko tällä keskustelulla jokin merkitys?" Auquim uskaltautui kysymään.
"Tahdon vain tietää, miten kääpiön kanssa sujuu", mestari vastasi kiertelemättä.
"Huonosti, sanoisin", Auquim väitti. "Hän tahtoo todella, että irrotan kiven loitsulla."
"Saatpahan hyvää harjoitusta", Benuit sanoi.
"Harjoitusta? En ole valmis siihen. Hän voi kuolla!"
"K'gozi on vain Harmaa", Benuit sanoi.
"Vain Harmaa?" Auquim kiivaili taas. "Sinä opetit häntä ja annoit hänen asua täällä. Eikö sillä ole mitään merkitystä? Jos minä kääntyisin vaikka Mustaksi, puhuisitko minusta yhtä kylmästi?"
"Jos kääntyisit Mustaksi, en puhuisi sinusta lainkaan. Auquim Seguisinpoikaa ei olisi koskaan syntynytkään", Benuit totesi kylmästi.
"Ei minulla ole isää", Auquim sanoi toivuttuaan järkytyksestä. "Taidan olla Auquim Ei-miehenpoika2."
"Älä nyt häpäise ukkoa, hän on sentään vielä hengissä", Benuit torui.
"Ei hän välitä", Auquim murahti ja konttasi etsimään huhmaretta. Sen löydettyään hän pisti rullalle kierretyt rupankuoret sisään ja kuivatti ne loitsulla silmänräpäyksessä. Tulos ei poikennut mitenkään nuotion yllä kuivatetuista kuorista. Hän hienonsi rupan ja - pistettyään osan varastoon - lisäsi kuppiin erästä kivijauhetta, joka sai musteen säilymään paremmin. Sitten vielä pikku tippa salaperäistä kellertävää nestettä ja sekoitus oli laimennusta vaille valmis.

Metsässä K'gozi tuli heti häntä vastaan.
"Joko nyt tuli valmista?" kääpiö kysyi innokkaasti.
"Vettä vielä", Auquim mutisi ja harppoi rantaan. Pikkumies tuli perässä malttamatta odottaa.

Auquim täytti kaksi kolmannesta mukanaan tuomasta pullosta vedellä ja lisäsi sormenpään kokoisen möykyn mustaa tahnaa - niin vähän värjäävää ainetta tarvittiin. Neste värjääntyi heti hädin tuskin läpikuultavaksi. Hän sekoitti sitä tikulla, kunnes paakku hajosi.
"Nyt se on valmista", K'gozi sanoi kärsimättömästi. Auquim antoi hänelle pullon ja kääpiö häipyi vähän syrjemmälle kirjoittamaan.

Auquim katsoi vastarannalle ja näki puiden joukossa hahmon, joka ainakin pituuden puolesta saattoi olla Tini.
"Tini? hän huhuili taas.
Hahmo perääntyi askeleen, muttei paennut.
"Tuletko suorittamaan yhden loitsun?" Auquim huusi.
"Hullu, se on pahakorpelainen!" K'gozi sähähti.
"Jätä minut jo rauhaan!" tyttö huusi vastarannalta. Kun Auquim katsoi sinne, ei häntä enää näkynyt.
"Sinulla olisi ollut paremmat mahdollisuudet, jos hän olisi tehnyt loitsun, Auquim väitti kääpiölle.
"Tyttö on Musta. Mustat eivät voi tehdä mitään hyvää. Parantaa he voivat joskus, mutta vain itsekkäisen tarkoitusperien eteen..."
K'gozi syventyi taas kirjoittamiseen. Teksti siirtyi paperille sellaisena kuin hänen terävä muistinsa oli sen vuosia sitten tallentanut eräästä lääketieteellisen taikuuden oppikirjasta. Hän ei tehnyt yhtään virhettä huolimatta kynän surkeudesta - ainoa viittaus hermostumiseen oli erään kirjaimen loppuun painettu piste siltä hetkeltä, kun Auquim oli kutsunut Tiniä paikalle.

Auquim istui puun alle odottamaan ja nojaili siihen väsyneesti.
"Valmis", K'gozi ilmoitti tovin kuluttua.
Hän antoi paperin Auquimille, joka tutkaili tekstiä näennäisen mielenkiinottomasti. Se sisälsi neljä tiheällä käsialalla kirjoitettua kappaletta. Ne oli otsikoitu Kivun lamaannuttaminen, Verenkierron pysäyttäminen alueelta, Esineen irrottaminen sekä Tyrehdytys ja verenkierron palautus. Hän kiinnitti huomiota siihen, ettei teksti hohtanut, kuten kirjoitetuilla loitsuilla oli tapana. Kääpiön kyky oli todella kadonnut. Tästä huolimatta sanat tuntuivat polttavan Auquimin silmiä. Hän tiesi, ettei pystyisi unohtamaan yhtäkään, ennen kuin loitsu oli suoritettu.
"Opettele ne kunnolla ja kerro sitten kuin olet varmasti valmis", K'gozi neuvoi.
Auquim tiesi, että hän olisi valmis heti kun vain olisi lukenut paperin tarkasti ylhäältä alas asti, mutta silti hän vain sanoi "Selvä" ja lähti majaansa harjoittelemaan.

Hän onnistui venyttämään harjoitteluaikaa seuraavan päivän puoliväliin saakka, minkä jälkeen K'gozi pisti hänet toistamaan loitsut ulkomuistista rajoitusloitsun vallitessa. Virheitä ei tullut.
"Olet valmis", kääpiö sanoi.
"Entä sinä?" Auquim kysyi.
"En ole, mutta ei tilanne miksikään muutu", K'gozi sanoi ja lähti kulkemaan syvemmälle metsään.
"Mikä olisikaan parempi hetki kuin nykyhetki?" hän lausui, siteeraten kenties jotain kääpiöiden sananlaskua.
He menivät suurten siirtolohkareiden luo, jotka sijaitsivat suunnilleen Aukion ja vuorten välissä. Tarina kertoi jättiläisen viskanneen ne alas Velhovuorilta. Mikä sitten olikaan oikea selitys - sitä kukaan ei tiennyt. Aukion pojat kävivät siellä usein esittelemässä toisilleen rohkeuttaan kiipeämällä ylös näkymättömiä polkujaan, mutta nyt siellä ei ollut ketään. Heidän onnellaan ketään ei edes saapuisi paikalle. Siitä huolimatta Auquim loi alueen ympärille kilven.

K'gozi nojautui kiveä vasten ja paljasti rintansa.
"Pane toimeksi, tämän valmiimmaksi en taida tulla", hän huokasi.
Auquim alkoi lausua ensimmäistä loitsua. Hänellä oli yhä mukanaan K'gozin kirjoittama paperi, mutta se pysyi koko ajan vyön alla. Sanat olivat syöpyneet syvälle hänen mieleensä.
"Tuntuuko se toimivan?" hän kysyi lopetettuaan.
"Tuntuu jo paremmalta", K'gozi vastasi kuulostaen aika väsyneeltä.
Auquim aloitti seuraavan loitsun. Siinäkään ei tuntunut olevan mitään ongelmia. Hän laski kätensä Kiven ylle ja päätti loitsun.
"Yhä kunnossa?" hän tiedusteli.
K'gozi nyökkäsi. "Jatka."
Auquim katsoi kääpiötä, joka vaikutti nyt ylen kalpealta. Hän näki, että jokin oli vialla.
"Jatka loitsua!" K'gozi toisti kiihkeästi.
Auquim aloitti kolmannen loitsun, mutta nyt epäröiden. Hän kosketti Kiveä kahdella sormella. Se hohti hänen kätensä alla kirkkaan keltaisena.

Seuraava säe. Kiven reunan alta vuosi pisara verta. Koko keltainen hohde sai ohuet punaiset kehykset.
"Jokin on varmasti pielessä", Auquim mutisi hermostuneesti.
"Jatka", K'gozi kuiskasi, sulkien silmänsä.
"Oletko vielä hengissä?" Auquim kysyi huolestuneena ja taputti voimakkaasti kääpiön väritöntä poskea. Hän ei saanut mitään vastausta.
"Painoit hänen rintaansa liian lujasti toisessa vaiheessa", tuttu ääni sanoi hänen selkänsä takaa.
Tini lausui vieraan loitsun ja laski kätensä Auquimin käden päälle. Hän piti sitä siinä hetken verran ja perääntyi sitten.
"Päätä nyt loitsu", hän käski.
Auquim etsi mielestään oikean kohdan - vaikka olikin hyvin hämmentynyt tytön yllättävästä ilmestymisestä - ja jatkoi lausumista. Kiven alta vuosi vielä enemmän verta kuin äsken ja yhtäkkiä Riipus liukui sen mukana ulos.
"Jatka", Tini käski taaempaa. "Sinun täytyy toimia nopeasti."
Auquim poimi Kiven käteensä ja aloitti viimeisen vaiheen. Se kesti kaikista pisimpään. Helpottavaa oli, että verenvuoto loppui nopeasti ja haava alkoi näyttää heti silminnähden siistimmältä. Se ei umpeutunut kokonaan, ei läheskään, mutta olisi tuskin enää vaaraksi. "Nyt kaikki on kunnossa", Tini sanoi.
"Miten pääsit kilpeni sisäpuolelle?" Auquim kysyi.
Tini oli jo matkalla muualle, eikä vaivautunut kääntymään. "Samalla tavoin, kuin menen ulos", hän vastasi. "Katso vain."
Tyttö kuiskasi hyvin yksinkertaisen loitsun ja hänen eteensä ilmestyi ohut porttikaari, jonka takana häämöttivät synkkien puiden rivistöt. Kuljettuaan portin läpi hän kääntyi vielä hetkeksi katsomaan taakseen.
"Mikäpä olisi minulle mahdotonta?" hän kysäisi hymyillen, ja sanoi sitten hyvästinsä.
Auquim katsoi hänen peräänsä hölmistyneenä. ja Auquim kiinnitti taas huomionsa K'goziin. Kääpiö oli yhä tajuton.

Auquim etsi tämän kaulalta elämänsykkeen, niin kuin Benuit oli opettanut tekemään. Pulssi tuntui voimakkaana ja tasaisena. Kääpiö heräisi kohta ja sitten kaikki olisi taas kunnossa.

Mies katsoi kädessään olevaa Riipusta. Kunhan K'gozi tulisi kuntoon, hän voisi lähteä suorittamaan koettaan. Toivottavasti minun ei tarvitse odottaa enää pitkään, Auquim ajatteli. Hän oli ollut valmis jo kauan aikaa; jopa Benuit tiesi sen. Kuitenkin vasta Koeluolassa hän saattaisi saavuttaa voimiensa täyden potentiaalin. Viivyttely vain huononsi hänen selviytymismahdollisuuksiaan. Välillä tuntuu siltä, kuin mestari yrittäisi tahallaan kuihduttaa taitoni...

K'gozi äännähti ja yritti nousta. Kääpiö vaikutti vähän sekavalta ja Auquim yritti saada tämän takaisin lepäämään.
"Minulle tuli pikkuvirhe ja sinulta meni taju. Ota nyt rauhallisesti näin aluksi", hän sanoi.
"Kuinka pieni virhe? Minua huimaa aika pahasti, enkä oikein tiedä mistään mitään, K'gozi mutisi.
"En minä oikeastaan tiedä... Mutta olet nyt kunnossa, eikö se ole pääasia?
"Onko Kivi poissa?" kääpiö kysyi ja haparoi rinnassaan olevaa hyytymää.
"On se", Auquim sanoi ja näytti Riipusta.
"Vie se pois silmistäni. Hae mestarisi siunaus ja lähde Luolaan.
"Nyt vai?
"Jos hän antaa luvan", K'gozi sanoi.
"Entä sinä? Voinko jättää sinut tänne?" Auquim kysyi.
"Kyllä minä selviän. Olen melkein kunnossa jo. Ei se haava katsomalla parane.
Kääpiö sulki paitansa ja kohottautui kiveen tukien seisomaan.
"Näetkö, pystyn jo kävelemäänkin. Mene vain.
"Hyvästi, Gussi, siltä varalta, ettemme enää tapaa", Auquim sanoi.
"Kyllä me vielä tapaamme, älä siitä huoli. No, menepä jo.
Auquim purki kilpiloitsun ja lähti palaamaan Aukiolle. Aluksi hän käveli normaalitahtiin, mutta alkoi pian juosta. Hän oli onnistunut tehtävässään ja suorastaan paloi halusta kertoa siitä Benuitille. Mestari ei varmasti ollut uskonut hänen pystyvän siihen.

Benuit oli sekoittamassa jotakin pienessä kulhossa, kun hän tuli sisään.
"Mitä tuo on?" Auquim kysyi, vaikkei hänellä yleensä ollut tapana udella.
"Suojaväriä. Tarvitset sitä Kokeessasi, mestari vastasi.
"Mistä tiedät, ett sain Kiven?" Auquim kysyi.
"Minä tiedän, Benuit sanoi salaperäisesti ja jatkoi mömmön sekoittamista. Sen ansiosta koko maja haisi raudalle.
"Tunnetko olevasi valmis astumaan Luolaan tänään?" hän kysyi.
"Olen ollut valmis jo pitkään. Nyt kyllä väsyttää... Olen valmis", Auquim sanoi hyläten kaikki tekosyyt.
"Sinä olet valmis, Benuit toisti. - Pese kasvosi sillä aikaa kun valmistelen tämän.
Auquim totteli, vaikkei pitänyt itseään kovin likaisena. Heillä oli seinän vieressä iso savinen vesiruukku, mistä hän nyt ammensi kämmenkupillisen vettä ja pyyhki sen naamaansa. Sen tarkemmin hän ei jaksanut asiaa toimittaa.

Benuit käski hänen istua ja alkoi piirtää suojamerkkejä Auquimin silmien ympärille ja otsaan. Samalla hän antoi perinteiset neuvot Koetta varten:
"Et saa syödä tai juoda siellä mitään, vaikka kuka tarjoaisi. Älä myöskään suutele ketään. Loitsuja saat käyttää vain pakon edessä ja tiedät kyllä, milloin niin on. Älä sulje silmiäsi kuin vain silmänräpäykseksi. Ja tärkeintä on, ettet katso taaksesi - et sinne mennessäsi, et siellä ollessasi, etkä sataan askeleeseen palatessasi.
Benuit kiinnitti Auquimin niskahiukset töyhdöksi ja piirsi hänen niskaansa vielä yhden merkin, suojaksi selän takaa tulevaa uhkaa vastaan. Sitten hän laski kupin kädestään.
"Anna minulle Kivi", hän sanoi ja Auquim antoi sen. Benuit kiinnitti sen uuteen nauhaan ja pujotti Riipuksen Auquimin kaulaan. Sitten hän laski kätensä pojan pään päälle ja luki siunauksensa. Hän viivytteli sen jälkeen hetken, ennen kuin antoi kätensä vaipua.
"Nyt mene ja muista; älä katso taaksesi.
Auquim nyökkäsi ja poistui majasta. Niin hän poistui kohta myös Aukion kylästä, eikä katsonut taakseen.

Jatkuu...


1) Koska aukiolaiset asuvat matalissa majoissa, he eivät käytä tuoleja eivätkä näin ollen pahemmin pöytiäkään (ainakaan siinä merkityksessä jossa me ne tunnemme). Kirjoitusalustana pidetään lautaa, jonka kaltevuutta säädellään pistämällä alle erikokoisia kiviä. Tosin yli puolet aukiolaisista ja muusta lähistön väestä on lukutaidottomia, eivätkä he näin ollen osaa myöskään kirjoittaa, eivätkä tarvitse kirjoituspöytää.

2) Yleensä nimitystä Ei-miehenpoika käytetään niistä lapsista, jotka ovat äpäriä tai raiskauksen seurauksena syntyneitä. Aukiolla ja muissa alueen kylissä käytetään usein tätä nimeä, jos asiasta on näyttöä. Muualla sitä pidetään vanhoillisena.

KuoletarKohtalo2
Kktt-kuva.
Palaa Tarinat-sivulle
Palaa pääsivulle